Miehen, naisen ja pojan pakomatka laajenee kohti menneisyyttä, kunnes kaikki saa selityksensä.

Sahlbergin mestarin otteella karuus taittuu kauneudeksi.

He lähtivät aamun kalvaassa kajossa. Ensimmäisenä talosta tuli laihaa kaulaansa vääntelevä poika. Hetken kuluttua häntä seurasi nainen värittömäksi haalistuneessa puvussa, matkalaukkua kantaen. Nainen laski kätensä pojan olkapäälle. He tuijottivat pihamaalta jotakin, jonka kumpikin saattoi nähdä vain omalla tahollaan, kun mies ilmestyi portaille reppu olalla, hattu valmiiksi kasvoille painettuna. Hän uhkui itsepäistä varmuutta, mutta vain kiepsahtaakseen takaisin sisälle. Nainen ja poika odottivat liikkumatta, vaiti. Mies näyttäytyi jälleen ja nainen siirsi tuijotuksensa hänen hattunsa kuluneeseen lieriin. Pitääkö tuo tosiaan ottaa mukaan, nainen kysyi. Mies nosti kiväärin olkapäätään vasten. Eiköhän se viisainta ole.