Arvid Järnefelt (1861-1932) oli 1900-luvun alkupuolen yksi merkittävimpiä aatehistoriallisia kirjailijoita, jonka aateliston elämän kuvaukset ovat suomalaisen kirjallisuuden klassikoita.

Hänen vanhempansa olivat maaherranakin toiminut kenraali Alexander Järnefelt ja äiti baltiansaksalaiseen aatelissukuun kuulunut Elisabeth Järnefelt. Arvidin sisaruksia olivat Aino Sibelius, Eero Järnefelt ja Armas Järnfelt.

Arvid Järnefelt oli korkeasti oppinut varatuomari, mutta elätti itsensä maanviljelyksellä viimeiset vuosikymmenet. Hän perusti ystäviensä Eero Erkon ja Juhani Ahon kanssa Päivälehden.

Järnefelt oli kirjeenvaihdossa myös Leo Tolstoin kanssa vuodesta 1895, ja tapasikin hänet vuosina 1899 ja 1910, ja sen tuomien aatteiden vaikutuksesta hän jätti lakimiehen työnsä, ryhtyen maanviljelijäksi Lohjan Virkkalaan. Tämän aatteensa myötä oli rakastettava koko maailmaa ja tehtävä myös käytännön tekoja. Hänestä tuli näin ollen myös aktiivinen vähäosaisten auttaja, ja yhteiskunnallisten epäkohtien esilletuoja. Hän piti myös kirkkopuheita ja sai aatteelleen vankkaa kannatusta tuhansilta kannattajiltaan – myös runoilija Eino Leinolta – ja nämä kirkkopuheet julkaistiin sitten kirjana, joka johti kuitenkin vankeustuomioon, mutta jonka Mannerheim sitten armahti vuonna 1919. Sittemmin Järnefelt matkusti paljon ulkomailla ja tuon kauden tuotantoa pidetään hänen parhaimpanaan.

Tämän äänikirjan novellit ovat kokoelmasta Elämän meri, vuodelta 1904.

1. Sokeakuuron kertomus
2. Hän ja minä
3. Elämän meri

Kesto n. 63 min.