"Rakkaus kaharen ihimisen välillä on monimutkaanen ilimiö, eikä siitä oo viälä hetikää tarpeheksi kirijootettu. Ja vaikkei siitä ikää saataasikkaan täyrellistä selekua, niin yhä uurestansa ja uurestansa siitä tuloo kirijoottaa ja armahan ihanuutta ylistää kaikilla maailman kiälillä ja murtehilla."

Arto Juurakon uudessa runokokoelmassa rakkaus kytee, leimahtelee, hehkuu, loimuaa ja tuikkii alkuihastuksesta vanhuuden päiviin saakka. Tässä kokoelmassa rakkautta ja parisuhdetta ei enää viiltele patologin veitsi, vaan lemmen leimahruksia tunteva mies, joka "ihaaloo armastansa niinku vaan miäs osaa ja viittii".

Runojen totisen pohjalainen muoto korostaa niiden lämpöä, inhimillisyyttä ja huumoria. Näiltä riveiltä voi jäyhempikin mies lainata herkkiä lauseita. Pohojalaanen murre on kuin onkin rakkauden kieltä.