Saksalaissyntyinen psykologi Arno Gruen (s. 1923) aloittaa eritoten nuorille suunnatun mutta kaikkia sukupolvia puhuttelevan kirjansa räväkästi. Hänen mukaansa meidän ei tule vain tyytyä siihen, että sotia on. Ne ovat ihmisten aikaansaannosta, ja jokainen voi tehdä jotain niiden estämiseksi. Paremmasta maailmasta ei tarvitse vain haaveilla.

Miksi ajatukselle väkivallattomasta maailmasta naureskellaan? Miksi unelmaa rauhanomaisesta rinnakkainelosta pidetään lapsenomaisena illuusiona? Miksi rauhanmarssijoille hymyillään alentuvasti? Gruenin vastaus on paljonpuhuva: koska unelmien voima vaarantaa sopeutumisen ikuiseksi kuviteltuun todellisuuteen ja maailmanjärjestykseen.

Nimenomaan nuoret pystyvät edelleen tunnistamaan vääryyden ja syrjinnän, koska he tuntevat yhä myötätuntoa uhreja kohtaan. Loputtomien sotien takia ihmiset kysyvät kuitenkin itseltään, onko nykyään ylipäättään oikein tehdä lapsia tähän maailmaan.

Kouriintuntuvammaksi kirjan tekevät esimerkkitapaukset, joissa Yhdysvaltojen nykyjohdon psykologiset ominaisuudet ja heidän ajamansa sotaisa politiikka rinnastetaan toisiinsa.

Arno Gruenin lukuisista kirjoista on aiemmin suomennettu Itseään pettävä ihminen (Otava, 1988).