SRK:n historian 2. osa käsittelee keskusjärjestön vaiheita vuosina 1945–1961.

Kirja kuvaa SRK:n toiminnan voimakasta laajenemista ja monipuolistumista. Ajanjaksoon sisältyvät myös vanhoillislestadiolaisuuden sisäiset jännitteet, jotka 1950-luvun lopulla purkautuivat avoimiksi erimielisyyksiksi ja johtivat vuosina 1960–1961 hajaannukseen.

Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen toiminta monipuolistui sodanjälkeisenä aikana. Jäsenyhdistysten määrä lähes kolminkertaistui vuosina 1945–1961. Lapsi- ja nuorisotyöhön sekä diakoniatyöhön alettiin kiinnittää entistä enemmän huomiota. SRK ryhtyi lisäksi julkaisemaan kirjoja ja omaa sanomalehteä, Päivämiestä. Rippikoulutyö käynnistyi vuonna 1956. Julkaisutoiminta vilkastui, kun SRK ryhtyi julkaisemaan kirjoja ja omaa sanomalehteä, Päivämiestä. Keskeisenä toimintamuotona säilyi lähetystyö, evankeliumin julistaminen, joka laajeni nyt ulkomaille. Useita kertoja keskusteltiin myös pakanalähetystyön aloittamisesta. Lähetyskäskyn todettiin velvoittavan kristittyjä, mutta päätettiin jäädä odottamaan Jumalan avaamia työmahdollisuuksia.

Kehityksen keskellä itivät myös hajaannuksen siemenet. SRK otti julkisesti kantaa Jumalan sanan, luterilaisen tunnustuksen ja tunnustuksellisen uskonnonopetuksen puolesta sekä väkijuomien käyttöä vastaan. Tunnustuksellisuuden korostaminen loi kuitenkin jännitteitä vanhoillislestadiolaisuuden sisälle. Liikkeen piirissä oli perinteisesti ajateltu, että kaikkea uskoa ja oppia oli tutkittava Raamatun valossa. Jännitteet purkautuivat 1950-luvun lopulla avoimiksi erimielisyyksiksi sakramenteista, vanhurskauttamisesta ja Jumalan seurakunnasta. Erimielisyydet johtivat vuosina 1960–1961 hajaannukseen, jossa ”pappislinja” erkaantui vanhoillislestadiolaisuudesta.

Kirja on jatkoa vuonna 2010 ilmestyneelle historiateokselle ”Kahden kuoren suojassa”.