SRK:n historian 1. osa käsittelee keskusyhdistyksen vaiheita vuosina 1906–1945/1946.

Aikarajauksen määrittävät Lähetystoimen Päätoimiston perustaminen vuonna 1906 sekä niin sanottu Antin päivän kokous ja sitä seuranneet jatkokokoukset talvella 1945–1946. Kirja kuvaa SRK:n perustamista ja sen toiminnan laajenemista ja monipuolistumista sekä haasteita, joita vanhoillislestadiolainen liike ja sen keskusjärjestö joutuivat tutkimusajanjaksona kohtaamaan.

Lokakuussa 1906 Oulussa perustettiin Lähetystoimen Päätoimisto vanhoillislestadiolaisten lähetystyön ”herättämiseksi suurempaan vireyteen”. Myöhemmin Lähetystoimi muutettiin ”Yleiseksi Rauhanyhdistykseksi”, jonka jäseniksi paikalliset rauhanyhdistykset voisivat liittyä. Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys aloitti toimintansa syksyllä 1917.

Tämän kirjan käsittelemä ajanjakso 1906–1945/1946 sisälsi monenlaisia muutoksia vanhoillislestadiolaisen liikkeen ja sen keskusjärjestön historiassa. Kaikki muutokset eivät olleet myönteisiä, vaan liike joutui ottamaan kantaa moniin haasteisiin ja hajaannusilmiöihin. Kun keskusteltiin radion sopivuudesta kristityille, todettiin lopuksi: ”Jospa synti asuisikin radiossa eikä meidän sydämissämme, niin verrattain helposti sen välttäisimme!” Kun käsiteltiin pikkuesikoisuuden hajaannusta 1930-luvun alussa, yhteiseksi näkemykseksi muodostui: ”Ei Amerikkakaan ole niin ihmeellinen maa, että siellä voisi olla kaksi Jumalan valtakuntaa!”

Monet tapahtumat osoittivat keskusjärjestön tarpeellisuuden ja vahvistivat sen asemaa. Vaikeuksista ja raskaasta sota-ajasta huolimatta SRK:n toimintaa sävytti vahva usko ja luottamus Jumalan johtamiseen ja huolenpitoon. Sitä kuvastaa myös saarnaaja Kaarle Helistenin lausuma, jossa hän vertasi kristittyjä linnunpoikiin, jotka kasvavat ”kahden kuoren sisällä”: toinen on kristillinen esivalta ja toinen kristillinen kirkko.