Suomalaisissa elokuvissa soi 1950- ja 1960-luvun vaihteessa monenlainen musiikki, kuten esimerkiksi jazziskelmä, innovatiivisesti Hollywood-kliseisiin yhdistetty nykytaidemusiikki, dodekafoninen musiikki ja mainstream jazz. Elokuvan tyylivalinnoissa, sävellystavoissa, soitinnuksessa, soinnutuksessa sekä sen käyttötavoissa vallitsi tuolloin mahdollisesti suurempi valinnan vapaus kuin milloinkaan muulloin Suomessa.

Tässä kirjassa tarkastellaan funktioanalyyttisesti ja kulttuurihistoriallisessa kontekstissaan neljän elokuvan musiikkia.