Työpaikan muutostilanteessa yksi pitää yllä positiivista mielialaa, toinen tilaa ajan psykologilta, kolmas vetäytyy ennenaikaiselle eläkkeelle ja neljäs ryhtyy yrittäjäksi. Joka toinen nainen turvautuu herkutteluun ja liian moni mies pulloon.

Tämänkaltaisilla pärjäämisstrategioilla ihmiset pyrkivät parantamaan elämänsä mielekkyyttä. Mutta käyttävätkö eri sukupolvet erilaisia pärjäämisstrategioita? Toimivatko talouden taantuman aikaan nuoruuden herkkyyskauttaan eläneet toisin kuin nousukaudella varttuneet? Painavatko nuorena koetut kovat ajat ihmismieleen jäljen, joka saa muutostilanteessa kiristämään työntekoa, jättämään kahvitauot väliin ja täydentämään työpäivää kotona? Tai lisääkö nousukauden ajanhenki kasvateillaan taipumusta ottaa etäisyyttä kova-arvoiseksi koettuun työelämään?

Suurille ikäluokille tietotekniikan tulo oli merkittävin työuralle osunut mullistus, jonka sukupolvi otti vastaan myötäsukaisesti opiskellen. Bittinikkaripioneerit nousivat hyvinvoinnin sukupolvesta , jonka edustajat nyt erottuvat arvotietoisina työn kohtuullistajina. Nuorta Y-sukupolvea nimitetään diginatiiveiksi, mobiililaitteisiin kiinni kasvaneiksi. Se rakentaa virtuaalista yhteisöllisyyttä ahtailla työmarkkinoilla.

Nousukaudella varttuneiden sukupolvien ohella työelämästä löytyvät laskukausien sukupolvet: öljykriisin aikaan nuoruuttaan elänyt sukupolvi, joka kohtasi työelämän kollektiivisuutta rapauttavan pelisääntömuutoksen, sekä 1990-luvun lamassa aikuistunut sukupolvi, jonka käyttämien pärjäämisstrategioiden valikoima on poikkeuksellisen laaja. Ensiaskeleitaan työelämässä ottaa 2008 alkaneen suuren taantuman kasvattama sukupolvi.

Sukupolvierojen ohella kirjassa tarkastellaan, miten miesten ja naisten työelämäkokemukset ja pärjäämisstrategiat eroavat toisistaan. Merkitseekö työelämässä pärjääminen edes samaa miehille ja naisille?