Saattohoito tarkoittaa elämän loppuvaiheen hoitoa sellaisissa tilanteissa, jossa sairautta parantavaa hoitoa ei enää ole. Saattohoitoon tiivistyvät ihmisten kokemukset sekä taudin akuuttivaiheen hoidosta että palliatiivisesta hoidosta. Sairautta hoidetaan oireita lievittämällä, niitä ennakoimalla ja taudin etenemistä jarruttamalla. Palliatiivisen hoidon loppuvaihetta kutsutaan saattohoidoksi. Silloin sairauden etenemistä ei enää pystytä estämään. Saattohoito ei ole diagnoosiriippuvaista vaan se koskee kaikkia eteneviä sairauksia. Saattohoitoa tarvitsee n. 15 000 suomalaista vuosittain. Heistä n. 10 000 on syöpäpotilaita. Syöpään sairastuminen koskettaa koko perhettä tuomalla kuoleman mahdollisuuden perheen tietoisuuteen. Kuoleman mahdollisuus sysää liikkeelle tapahtumaketjun, jossa potilas, perhe ja hoitohenkilökunta yhdessä rakentavat hyvää kuolemaa tai kuolemaan ajautumista. Tavoitteena on, että saattohoitoon osallistuvien näkemykset, toiveet ja tarpeet tulevat kuulluksi. Elämän päättymisestä keskusteleminen ei ole helppoa, koska siihen liittyy usein vahvoja tunteita. Osalle kuoleman todellisuuden kohtaaminen on liian vaikeaa ja he pyrkivät säilyttämään elämän tasapainon jättämällä kuolemaan valmistautumisen omaan arvoonsa. On tärkeää muistaa, että sanotut sanat ovat vain osa kuolemaan valmistautumista. Potilas ja perheenjäsenet voivat käsitellä asiaa mielen sisäisesti, omana sisäisenä puheenaan, ja ilmaista kokemustaan ilmeiden ja eleiden avulla. Tutkimus antaa viitteitä siitä, että saattohoidon aikana ihmiset myös suojelevat itseään ja toisiaan vaikeilta tunteilta. Tämä sekä suojaa heitä mutta voi myös sitoa voimavaroja. Yhteinen tietoisuus kuoleman lähestymisestä voi olla olemassa mutta sitä ei jaeta edes läheisimpien kesken.