Antti Auvinen's (b. 1974) Eliangelis (2005) for clarinet solo challenges the conventional way of writing for a monophonic solo instrument: at times the multi-layered multiphonic figures create an illusion of polyfony, and at times the timbres for the clarinet are augmented by a combination of broken sound and pitchless hissing. Sounds created by unusual ways of playing do not sound artificial. Auvinen uses them in a service of the musical substance understanding the features of the clarinet. Despite its modern approaches, the music of Auvinen slips with ease into the centuries-old classical-music continuum, and the emotional charges generated by music occupy an important role. Art, he says, affects people deepest down, in the realm of emotion.

Antti Auvisen Eliangelis (2005) klarinetille haastaa perinteisen tavan kirjoittaa yksiääniselle soolosoittimelle: toisaalta monikerroksiset multifonikuviot luovat illuusion polyfoniasta ja toisaalta soittaminen normaaliäänen, murretun äänen ja säveltasottoman suhinan raja-alueilla laajentaa klarinetin sointivärimaailmaa. Poikkeuksellisin soittotavoin tuotetut ääni-ilmiöt eivät kuitenkaan kuulosta päälleliimatuilta, vaan Auvinen käyttää niitä musiikillisen sisällön palveluksessa soittimen ominaislaatua ymmärtäen. Teoksen tilannut Asko Heiskanen kantaesitti sen Kuopiossa lokakukussa 2005. Mikko Raasakka on taltioinut teoksen Eliangelis-nimiselle levylleen.