"Kuinka poliittinen muutos on mahdollinen, jos poliisi pitää kaikki omalla paikallaan ja jos yhteiskunnalliset suhteet, hierarkkiset ja alistavat rakenteet ovat juurtuneet jo havaintoihimme tavalla joka peittää niiden perustattomuuden ja mielivaltaisuuden? Rancièren vastaus on yllättävä: koska epätasa-arvo on mahdollista vain tasa-arvon ansiosta."

Jacques Rancière ja erimielisyyden näyttämöt kattaa laajan kirjon aiheita päähenkilönsä tuotannosta ja sen liepeiltä filosofian, oikeustieteen, kirjallisuustieteen sekä taiteellisen tutkimuksen näkökulmista. Se valottaa filosofin keskeisimpiä teemoja: emansipaatiota, tietämättömän opettajan pedagogiikkaa, radikaalia tasa-arvoa sekä politiikan ja estetiikan elimellistä yhteyttä.

Teokseen kootuissa artikkeleissa suomalaiset eri alojen tutkijat pohtivat muun muassa seuraavia kysymyksiä: Kuinka poliittinen tapahtuma voi lyödä särön vallitsevaan järjestykseen ja avata uuden erimielisyyden näyttämön? Taipuuko lain kirjain emansipaation välineeksi? Tarvitaanko opettajia mihinkään? Millaisia kiistan tiloja taide voi luoda? Mitä radikaalin tasa-arvon ottaminen toiminnan lähtökohdaksi tarkoittaa filosofin tehtävän kannalta, entä taiteilijan?

Käsittelemiensä konkreettisten tapausten kautta kirjoittajat myös näyttävät, kuinka Rancièren ajatuksista voi olla apua aikaamme määrittäviä yhteiskunnallisia kehityskulkuja tulkittaessa – ja emansipatorista politiikkaa rakennettaessa.

"Teot synnyttävät unelmia, ei toisin päin."

Jacques Rancière (s. 1940) on eräs kansainvälisesti tunnetuimmista ranskalaisista nykyfilosofeista. Erityisesti huomiota on herättänyt hänen käsityksensä kaikki annetut vastakkainasettelut ylittävästä radikaalista erimielisyydestä politiikan perimmäisenä luonteena samoin kuin politiikan ja estetiikan tiiviistä kytköksestä. Hän on kirjoittanut runsaasti myös kuvataiteesta, kirjallisuudesta ja elokuvasta sekä esimerkiksi emansipatorisesta pedagogiikasta ja työväen historiasta.