Samettidiktatuurissa pehmeys yhdistyy kovuuteen. Venäjällä pehmeyttä edustavat esimerkiksi vapaus ilmaista mielipiteensä ja äänioikeus. Se, että eri mielipiteillä kuitenkin harvoin on käytännön merkitystä tai että valinnat on oikeastaan tehty jo ennen vaaleja, on silti useimmille venäläisille ihan vain vallitseva asiaintila.

Vaan ei kaikille, ja sellaisista ihmisistä Anna-Lena Laurén kertoo. He vastustavat sitä, että maaseudusta on tehty suurkaupunkien kaatopaikka – vaikka onhan tietysti edullisempaa kaataa jätteet luontoon kuin lajitella ne. Joku puolestaan on menettänyt peltonsa suuryritykselle ja haluaa protestoida. Oppositiopoliitikkoja ahdistellaan, vangitaan, tapetaan. On vaarallista ryhtyä vastustamaan ikinuoren presidentin hahmon ottanutta valtaa, mutta niin vain mielenosoitukset jatkuvat. Demokratia ei Venäjällä ole mitenkään luonnoton ajatus, mutta sen päämääristä vallitsee paljon väärinkäsityksiä.

Muutos on käynnissä. Tämä on Laurénin toiveikas väite kirjassa, joka on eräänlainen jatko-osa hänen loisteliaalle esikoisteokselleen Hulluja nuo venäläiset. Sävyltään se on tummempi ja otteeltaan yhteiskunnallisempi, mutta aivan yhtä mukaansatempaava.

Anna-Lena Laurén (s. 1976) on palkittu toimittaja ja kirjailija. Hän on julkaissut menestyskirjat Hulluja nuo venäläiset (2009), Vuorilla ei ole herroja (2009), Sitten saavuin Moskovaan (2010) ja Kuinka kallis vapaus (2013). Yhdessä Peter Lodeniuksen kanssa Laurén on kirjoittanut kirjan Ukraina – rajamaa (Teos, 2015).

Alkuteos: Sammetsdiktaturen – motstånd och medlöpare i dagens Ryssland.