Anna Andrejevna Ahmatova, hieno ja monipuolinen kirjailija, kuului runoilijoiden suureen kvartettiin, jossa hänen lisäkseen olivat Marina Tsvetajeva, Osip Mandelštam ja Boris Pasternak. Heidän runoutensa hallitsi Venäjän kirjallisuutta vallankumouksen jälkeen puolen vuosisadan ajan.

Anna Andrejevna Gorenko syntyi 11. (23.) kesäkuuta 1889 Bolšoi Fontanissa lähellä Odessaa ja kuoli Domodedovossa, lähellä Moskovaa 5. maaliskuuta 1966. Hän oli Venäjän runouden Sapfo ja samalla sen Kassandra. Hänen elämäänsä sävyttivät pakanallinen lapsuus Krimillä, boheemi nuoruus Pietarin avantgarde-taiteilijoiden piireissä, läpimurto 1910-luvulla nimellä Ahmatova, maailmansodat, Venäjän vallankumoukset, ensimmäisen aviomiehen teloitus 1921, Stalinin terrori, ainoan pojan toistuvat vangitsemiset ja leirituomiot, kolmannen miehen menehtyminen vankileirillä 1953, omien runojen julkaisukiellot ja maanalainen kirjoitustyö sekä alituinen pelko vangitsemisesta. Olojen vähitellen vapauduttua Stalinin kuoleman jälkeen hänelle myönnettiin Italiassa kansainvälinen Etna Taormina kirjallisuuspalkinto 1964 ja Oxfordin yliopiston kunniatohtorin arvo 1965.

Ahmatovan isä oli ukrainalainen, äiti venäläinen, isomummo tataariruhtinatar ja isänäiti kreikkalainen. Runoilija itse oli kuin kotonaan eri vuosisatojen ja vuosituhansien kulttuureissa, vuosisadat olivat hänelle käsillä olevaa nyt -aikaa. Ahmatova kävi runoissaan dialogia eri aikakausien runoilijoiden ja taiteilijoiden kanssa eikä hänellä ollut minkäänlaisia ajallisia tahi maantieteellisiä rajoja.

Oli vuosikymmeniä, jolloin runot oli kotietsinnän pelossa kätkettävä, jopa poltettava, mutta koskaan Ahmatova ei vaiennut.

Ahmatova-tutkija ja taiteilija Anneli Heliö on suomentanut Anna Ahmatovan runoutta vuodesta 1992 alkaen.