"Valkoisessa huoneessa oli pimeää kun isä tappoi isoäidin. Olin siellä. Myös Carl oli siellä, mutta häntä he eivät koskaan huomanneet. Oli jouluaattoaamu ja satoi pikkuisen lunta, mutta kunnon valkeaa joulua ei tuona vuonna tullut."

Näin alkaa tarina Livistä, joka kasvaa pienellä saarella isänsä ja äitinsä kanssa. Elämä on rauhallista ja rakkauden täyttämää. Elämä on normaalia, vaikka äiti on niin lihava, ettei pääse pois makuuhuoneesta, isä täyttää kotitaloa romulla ja ilmoittaa elävän tyttärensä kuolleeksi. Arkeen kuuluu sekin, että isä murhaa äitinsä antaa äidin tukehtua kuoliaaksi, kuten myös se, ettei Liv saa puhua kenenkään kanssa ja joutuu piileskelemään vanhassa kontissa. Hetkeäkään hän ei epäile, etteikö isä rakastaisi häntä. Mutta mitä tapahtuu hyvälle ihmiselle, jota kohtaa menetys toisensa jälkeen, kunnes hän ei enää kestä edes ajatusta uusista menetyksistä?

Pihka on kaunis ja aistillinen kertomus rakkaudesta, uskollisuudesta ja huolehtimisesta. Mutta se on myös hyytävä tarina menettämisen pelosta, vaikeudesta laskea irti ja antaa mennä, erosta ja vainoharhoista sekä vahingossa syntyvästä pahuudesta.