Nobelisti Alice Munro solmii tässäkin kokoelmassa novellinsa löyhästi yhteen. Sen tarinat sijoittuvat Kanadan Ontarioon, pikkukaupunkiin, jonka keskiluokan arkista elämää hän on ennenkin kuvannut. Paikat ja henkilönimet toistuvat muodostaen verkoston, pelilaudan jonka nappuloina ovat ihmiset ja sääntöinä elämä itse.

Munro puhuu kertomuksissaan naisten suulla vainuten lähes maagisesti ne käännekohdat, havahtumisen hetket, jotka muuttavat ihmiselämän kulkua peruuttamattomasti. Hän kertoo löydetyistä rakastetuista ja rakastetuista jotka on menetetty mutta jotka yhä asustavat alitajunnassa, kohtalokkaista salaisuuksista, ihmisistä joiden tarina on alussa tai lähestyy loppuaan.

Käydessään kuumana kesäpäivänä lääkärinsä luona eräs sydänpotilas yhtäkkiä oivaltaa, miten suuri on vanhan rakkauden mahti. Romanttinen tarina sieppauksesta ja paosta Euroopan syrjäseuduilla – oli se sitten totta tai ei – viihdyttää kuulijaa, joka elää omaa seikkailuaan karattuaan aviomiehensä luota. Kaksi lapsuudenystävää tekee huimapäisellä ja odottamattomalla tavalla elämänsä ratkaisun eräänä ikimuistoisena keskikesän iltana. Kanadan erämaahan uuden aviomiehensä ja tämän veljen kanssa asettunut uudisasukasvaimo keksii ovelan salajuonen välttääkseen ankean kohtalon, joka häntä maatilalla odottaisi.

Rakkaus ja väkivaltainen kuolema, sattuma ja kohtalon puuttuminen ihmisen elämänkulkuun siinä suuret teemat, joita Alice Munro pohtii arkisen vähäeleisesti ja ehkä juuri siksi niin satuttavasti, hermoon osuen.