Vänrikki Sulo Väinö Nykänen lukeutui kevään 1918 pahimpiin teloittajiin. Hänen hahmossaan yhdistyivät sadistinen julmuus, pikkusieluinen ehdottomuus ja mielipuolisuutta hipova hurmahenkisyys.
Valkoisen lentävän komppanian komentaja ilmestyi Jaalaan kuin tyhjästä ja hävisi muutamien veristen kuukausien jälkeen kuin tuhka tuuleen. Aikalaisten mielissä teloittaja jatkoi murhatöitään kauhun ajan jälkeenkin, mutta hänen oikeista elämänvaiheistaan kukaan ei tiennyt tai muistanut mitään.
Suomen sisällissodan salaperäisin hahmo, Jaalan pyöveli, oli syntynyt. Kultasepän poika näki päivänvalon vuonna 1894 keisarillisessa metropolissa, Pietarissa. Lahjakas lapsi kasvoi taitavaksi valehtelijaksi, jos kohta myös antibolševismin ja Suur-Suomen nimiin vannovaksi vakoojaksi. Nykänen palveli Suomen yleisesikunnan tiedustelua, Viron turvallisuuspoliisia, valkoisia venäläisemigrantteja ja jopa Ison-Britannian salaista palvelua.
Agentti kiersi laajasti Itämeren piiriä kiintopisteinään Pietari, Helsinki, Tukholma ja Riika. Ympyrä sulkeutui – jos sulkeutui – keväällä 1941 Tallinnassa: Neuvostoliiton tiedustelu- ja turvallisuuspalvelu NKVD pidätti, kuulusteli ja tuomitsi ”korkeimpaan” kansanvihollisen, joka oli ehtinyt todistaa äärimmäisen elämän.
Nykäsen persoona oli poikkeuksellinen, mutta hänen eri roolinsa eivät olleet aikalaisille vieraita. Moni muukin oli pietarinsuomalainen, teloittaja, heimosoturi, vakooja, maanpakolainen, liikemies tai Stalinin vainojen uhri.
Monikasvoinen mies jätti jälkeensä hämmästyttäviä johtolankoja. Eri maiden arkistoihin sirotellut pöytäkirjat, tunnustukset ja tappolistat avaavat kurkistusaukon historian katveisiin. Esiin nousee tiedustelun, väkivallan ja radikalismin kolmiyhteys. Tässä arkijärjelle vieraassa todellisuudessa mikään ei ole sitä, miltä ensisilmäyksellä näyttää – ei Nykäsen rikos eikä rangaistuskaan.