Moni muistaa Aldous Huxleyn klassikkoteoksen Uusi uljas maailma, jossa kuvataan dystopista tulevaisuuden maailmaa. Uusi uljas maailma on ajankohtainen edelleen sen osittain todentuneiden ennusteiden tähden, mutta vielä ajankohtaisempi ja tarpeellisempi lukijalle on Saari.
Huxleyn viimeiseksi romaaniksi jäänyt Saari on Huxleyn omakätinen vastine kauhukuvalleen, unohdettu utopiaromaanien klassikkosarjassa painiva hieno hahmotelma siitä, miten maailma voisi olla jos ei täydellinen niin ainakin koko lailla parempi paikka jokaiselle elää.
Tarinassa Will Farnaby, elämäänsä kyllästynyt, mihinkään uskomaton toimittaja haaksirikkoutuu lomamatkallaan Intian edustalla sijaitsevalle Palan saarelle. Saarelaiset alkavat hoivata onnettomuudessa rampautunutta Farnabya, ja Farnabyn maatessa sairasvuoteella hänen luonaan vierailee kirjava joukko saaren asukkaita, jotka alkavat kertoa potilaalle saarella vallitsevasta yhteiskuntajärjestelmästä; järjestelmästä, jossa buddhalaisuuden ja hindulaisuuden periaatteet yhdistyvät liberaaleihin läntisiin arvoihin ja länsimaisen psykologian ja lääketieteen oppeihin.
Saaren paratiisimaista rauhaa uhkaa vallanhaluinen kähmintä, johon Farnaby huomaa mutkan kautta olevansa osallinen. Palan yhteiskuntamalli ja saarelaisten silmiinpistävä onnellisuus saa Farnabyn miettimään omaa ajatusmaailmaansa uusiksi. Mikä on todella merkityksellistä elämässä, ja mikä on oikea tapa elää?
Ville-Juhani Sutisen laaja esipuhe.