Riikka Ala-Harja
”Jotta kumpikaan ei huku, täytyy olla köysi välissä. Jotta kumpikin selviää hengissä, täytyy olla köysi kiedottuna ranteisiin. Ei tiukasti mutta enkillä, niin että köysi varmasti pysyy. Sukelluspari vaatii huolenpitoa. Se tarkoittaa, ettei kumpikaan huku, kun kumpikin tarkkailee ja vahtii toisiaan tämän maan ruskeissa vesissä. Etelän vedet ovat kirkkaat, mutta me sukellamme kotivesissä, joten tiettyyn tummuuteen täytyy tottua.”
Ompelijana pätkätöitä tekevä Ida keskittyy intohimoisesti sukeltamiseen. Hän sukeltaa Perämeren avannossa ja avovesissä, eikä sukelluspari Valo erota ruskeassa vedessä mustan Idan naamaa.
”Minä hengitän ilmaa pullosta, elän paineentasaajan, letkujen ja regulaattorin varassa. Ilman tätä putkistoa menehdyn, kuolen paks pois. Äiti äiti jos minä tästä selviän niin uskallan udelleen veteen. Vaikka en minä koskaan sano äiti. Minä sanon aina Kati.”
Idan kasvattiäiti haluaa tyttärelleen muutakin elämää ja lähettää hänet vanhan DDR-ystävänsä Ingan tyhjään asuntoon Berliiniin. Kasvattiveli Ivar lähettää Idalle tekstiviestin, joka pakottaa Idan palaamaan nopeasti kotimaahan.
”Tornissa me pyöritään, kierretään kaupungin taivaalla, vakaasti varmasti Itä-Saksan tekniikka kierittää meitä. Tämä ei ole televisiotornin propagandaohjelma, tämä ei ole avaruusohjelma, tämä ei ole urheilijoiden valmennusohjelma. Ei paratiisikaan, sillä ihmisillä on vaatteet, niin sanoakseni suru puserossa, iso määrä murhetta.
Miten minä jaksan lentää tästä kotiin.”
Riikka Ala-Harjan uusi romaani käsittelee aikaamme uudella ja raikkaalla tavalla, kertojana Suomeen lapsena adoptoitu musta Ida. Ida, kasvattiveli Ivar ja yksinhuoltajaäiti Kati muodostavat perheen, jonka kaikki jäsenet ovat omalla tavallaan yksinäisiä. Maata meren alla-romaanissa pohditaan työtä ja työttömyyttä, hylkäämistä ja huolehtimista, sukeltamista ja kuolemaa Ala-Harjan kepeään tyyliin, jossa kuitenkin aurinkoiselta näyttävän pinnan alta sukelletaan tummiin syvyyksiin.