Aki Ollikaisen kolmas romaani Pastoraali ranskaksi.
Teos hehkuu suvisen päivän maalaisidylliä ja kesäyön unelmaa, suviyössä kulkevien ihmisten haaveita. Yhden päivän aikana kohtaavat monien sukupolvien todellisuudet, aika kulkee itsensä läpi ja outoja tapahtuu. Ja tapahtuu aivan tavallisiakin. Kaksi nuorta rakastuu, kaksi vähän vanhempaa kipuilee suhteessaan, kaksi vielä iäkkäämpää on löytänyt kauniin rauhan toisistaan.
Mutta Pastoraalin maaginen maailma on myös julma ja arvaamaton. Sinitaivaista päivää uhkaavat tummat pilvet, varjoissa vaeltaa valtava susi ja ilkkuvat korpit keikkuvat oksallaan. Ja kun aamu viimein valkenee, on idyllin keskellä riehunut ahnas kuolema.
Après La Faim blanche, Ollikainen poursuit magistralement son exploration de la Finlande à travers son oeil affûté de photographe. Dans la campagne finlandaise, trois générations vont se croiser et se bousculer au cours d'une nuit qui bouleversera leurs existences. Meri initie le jeune Kaius à l'amour, Aatu et Elina, récemment installés à la campagne, traversent un passage à vide dans leur vie de couple tandis que Vilho et Sirkka affrontent la maladie.
Alors que les ténèbres qui peuplent la nuit cèdent la place à l'aube, un prédateur rôde et les corbeaux coassent à l'abri des hauteurs. Autant de présages qui annoncent la ronde de la mort sur cette pastorale. Avec une concision remarquable, Aki Ollikainen construit un conte cruel et envoûtant rythmé par les murmures de la nature. On avance à pas de loup dans ce crescendo oscillant entre mythe et chronique familiale où alternent les moments mélancoliques et touchants, vifs et grinçants.