Paikallishistoriat antavat tavalliselle ihmiselle menneisyyden ja nykyisyyden sekä mahdollisuuden tulla näkyväksi historiankirjoituksessa. Nämä historiateokset ovat merkittäviä identiteetin luojia ja todisteita paikallisen historian olemassaolosta. Paikallishistorioita on Suomessa tehty paljon, ja niitä tehdään edelleen.

Alalle muodostettiin 1900-luvun mittaan vakiintuneet standardit muun muassa käsiteltävien aihepiirien ja käytettyjen lähdeaineistojen suhteen. Erityisiä näkökulmavalintoja tai ongelmanasetteluja ei tehty. Vaikka alun perin ohjeistuksella oli tarkoitus parantaa teosten laatua, on totuttu kaava sittemmin jähmettänyt paikallishistoriallista tutkimusta.

Tämän teoksen kirjoittajat kyseenalaistavat vakiintuneen tekemisen tavan ja kannustavat ongelmankeskeiseen tutkimukseen, joka parhaimmillaan johtaa kiinnostukseen sekä tiedemaailmassa että tavallisten lukijoiden keskuudessa.

Tekijät luotaavat paikallishistorian pysähtyneisyyteen johtaneita kehityskulkuja ja arvioivat omiin kokemuksiinsa sekä kotimaiseen ja kansainväliseen keskusteluun tukeutuen keinoja alan piintyneiden tapojen muuttamiseksi. He eivät kuitenkaan halua paaluttaa oikeaa ja väärää paikallishistoriaa – olennaista on vakiintuneiden totuuksien kyseenalaistaminen ja uusien kysymysten nostaminen.