Yliopistoihin ja korkeakouluihin kohdistuvalla tutkimuksella on Suomessa pitkät perinteet. Tutkimusta on tehty eri tieteenaloilla ja yliopistoissa, mutta eri traditiot eivät ole aina kohdanneet tai kommunikoineet. Tutkimus on ollut osin hajanaista, ja vasta viime vuosina on alkanut muodostua oma korkeakoulututkimuksen ja -tutkijoitten kenttänsä. Myös käsillä oleva kirja paikkaa tätä puutetta. Suomalaisen korkeakoulututkimuksen ensimmäinen vuosikirja avaa näkökulman siihen, mitä korkeakoulututkimus on. Artikkelit perustuvat 1990-luvulla tehtyihin väitöskirjoihin. Kirja jäsentyy kolmen iskusanan kautta. Heimoja-teema avaa kulttuurisen ja sosiologisen näkökulman siihen, miten yliopistot toimivat. Onko tiede pyhää ja pyyteetöntä uuden tiedon etsintää vai armotonta peliä? Entä miten akateemiset heimot toimivat? Hengenviljely kuvastaa sitä, että yliopistot ovat olleet Suomessa hyvin merkittävä kansallinen instituutio, joka on tiedon tuottamisen ohella koulinut eliitit ja nyttemmin yhä suuremmat massat työmarkkinoille. Hallinto-teema puolestaan muistuttaa siitä, että korkeakoulut ovat instituutioita, joita on hallinnoitava ja johdettava ja joihin vaikuttavat myös yhteiskunnan taloudelliset ja poliittiset suhdanteet. Yhteistä kaikissa teemoissa on kysymys siitä, mikä tekee korkeakouluista niin erityisen sosiaalisen ilmiön, että sitä on tutkittava omin ajatteluvälinein. Mikä siis tekee korkeakouluihin kohdistuvasta tutkimuksesta korkeakoulututkimusta? Korkeakoulututkimuksella on aina ollut omanlainen suhteensa politiikkaan. Artikkeleiden kirjoittajia pyydettiinkin kertomaan oman väitöskirjatyönsä tutkimusongelman muotoutumisesta ja paikantumisesta korkeakoulututkimuksen kentällä sekä arvioimaan kriittisesti omia lähtökohtiaan. Toimittajat pyysivät kirjoittajia miettimään myös sitä, millä tavalla heidän tutkimustuloksiaan on käytetty hyväksi. Tulokset ovat mielenkiintoisia.