Miksi Eino Maironiemi on kirjan arvoinen? Enin/Einon/Mairon tunteneille asia on itsestään selvä, mutta on mies esittelemisen arvoinen heillekin, jotka eivät ole Maironiemestä koskaan kuulleetkaan.

Anna Tenhu, Einonkin arvostama nuoremman polven sanataituri, kiteytti asian tästä kirjasta löytyvässä muistokirjoituksessaan, joka alun perin julkaistiin Karjalaisen nettiversiossa 21.3.2019: Kaikki Mairon yhtään ja vähänkään tunteneet ihmiset allekirjoittavat väittämän, että tämä karjalaisesta, kuuluisasta Kettusen suuresta runonlaulajasuvusta äitinsä puolelta polveutunut änkyrä oli poikkeuksellinen sanankäyttäjä ja kielen tajuaja, jollaista emme ikäväksemme tule enää koskaan näkemään. Mairon kaltaisia persoonia ja poikkeuksellisen älykkäitä mutta sosiaalisesti haastavia persoonia nykyihmisten keskuudessa suorastaan pelätään ja joukkioista eristetään.

Kun puhumme Eino Maironiemestä, puhumme kielen käyttäjästä, emme sen palvelijasta. Henkilöstä, jonka voima perustuu kulttuuriin ennen meitä, meidän ympärillämme ja meidän jälkeemme.

MINUA EI vieläkään OLE on tarina Pielisjoen suussa sijaitsevasta korkeakoulukaupungista ja sen kulttuurista. Siitä miten itäiseen Suomeen, melkein ei mihinkään, voi syntyä yhteisö, joka vastoin kaikkea todennäköisyyttä onnistuu synnyttämään oman voltairensa.

Kirja sisältää Einon Maironiemen Karjalan Heili -kaupunkilehteen vuosina 2016–2019 kirjoittamat pakinat sekä Einon vuosina 1980–1995 Joensuun ylioppilaslehdessä julkaistuja juttuja. Kansien väliin on saatettu myös Eino Maironiemen muita kirjoituksia, puheita ja julkaisemattomia käsikirjoituksia. Puheenvuoro annetaan myös heille, jotka halusivat kirjallisesti muistella Eniä, Einoa ja Mairoa.

Viimeinen sana annetaan – tiedätte kyllä kenelle. Eino Maironiemi (9.5.1957–17.3.2019) oli poliitikko, yliopistomies, toimittaja, seuramies, änkyrä, välillä yllättäväkin herrasmies.