Eemillä on maailman paras keinu- ja kalakaveri. Se on hänen kurttuposkinen, ulkonakin tohvelit jalassa köpöttelevä mummonsa. Toisin kuin muilla aikuisilla, Eemin isomummolla riittää aikaa hitaisiinkin leikkeihin. Kun mummo sairastuu, yhteiset leikit vaihtuvat sairaalavierailuihin. Sitten mummo kuolee, ja Eemin kodin valtaa varovainen hiljaisuus perheenjäsenten koettaessa peittää surunsa toisiltaan. Sydämessä painava surumöykky saa pojan askeleen yhä raskaammaksi. Hän yrittää päästä ikävästään eroon lähettämällä mummon muiston aaltojen mukana ulapalle ja kätkemällä sen pihapuun kaarnankoloon.

Eemi kuitenkin oppii itse ja opettaa äidille ja isällekin, että vaikeat asiat ovat helpompia hyväksyä, kun niistä uskaltaa puhua. Vaikka sanoja surun ilmaisemiseen on aluksi vaikea löytää, voi yhdessä turvallisen aikuisen kanssa itketyillä kyynelilläkin olla puhdistava vaikutus.

Sari Airolan taidokas ja ilmaisuvoimainen kuvitus tuo vahvasti esiin pienen pojan hämmennyksen ja ristiriitaiset tunteet.