p>Ruotsin kuningaskunnassa, johon Suomi 1800-luvulle saakka kuului, hautauksia koskevissa kirkonkirjoissa spesifioitiin kuolinsyy aikaisemmin kuin muissa Euroopan maissa. 234 eri kunnasta peräisin olevaan 1,2 miljoonaan kuolintilastoon sisältyvää informaatiota käyttäen tutkitaan erityisesti akuutin mahasuolitulehduksen, isonrokon ja malarian merkittävimpien epidemioiden vaikutusta Suomen väestöön vuosien 1749 ja 1850 välillä. Teollinen vallankumous kuin myöskään väestöllinen muutos tai bakteriologinen aikakausi eivät saapuneet Suomeen 1800-luvun loppuun mennessä. Tutkittavan aikakauden väestö oli siten maaseudulla elävää, hajanaista, sillä oli korkea syntyvyys ja kuolleisuus ja se oli suojaton suurinta osaa sairauksia vastaan. Infektiosairaudet olivat pääasiallisin kuolinsyy, erityisesti lasten keskuudessa. Mahasuolitulehduksen, isonrokon ja malarian voidaan katsoa aiheuttaneen kuudenneksen analysoitujen kuolemien määrästä. Akuutti mahasuolitulehdus aiheutti tasaisesti merkittävän kuolleisuuden yleisillä esiintymisalueillaan ja katastrofaalisen kuolleisuuden suurina epidemioina samanaikaisesti sellaisten väestömuutosten kuten sotien tai nälänhädän kanssa. Isorokko oli maassa yleisesti esiintyvää ja ilmeni jaksottaisina epidemiahuippuina, jotka aiheuttivat suuren kuolleisuuden lasten keskuudessa. Tiheimmin asutetut alueet toimivat reserveinä, joista sairaus levisi loppuun osaan maata. Rokotuksen yleistyminen 1800-luvun alussa muutti niin epidemioiden alueellista ja ajallista levinneisyyttä kuin sen kuolleisuusprofiilia ikäluokittain. Malaria oli yleisesti esiintyvää Lounais-Suomessa tutkittavana aikakautena sen ollessa erityisen merkittävää Ahvenanmaan saaristossa. Muutokset tämän sairauden merkittävyydessä eivät vaikuta vastaavan väestökriisejä vaan ilmastollisia tekijöitä. Tutkitut kuolinsyyt muuttivat merkittävästi yleistä kuolleisuutta 1700- ja 1800?lukujen Suomessa
