Kiasma-teatteri oli aluksi vain tila, josta taiteilijat ovat tehneet paikan, jolla on jo oma kaanoninsa ja historiansa. Vakiintumisen vastavoimana on ollut yritys pysyä jatkuvassa liikkeessä esittämällä aina vain uusia kysymyksiä itselle ja muille. Teatte Kiasma-teatterin paikka museon alakerrassa, keskellä Helsinkiä on mahdollistanut dialogin erilaisten alakulttuurien, taiteenlajien ja niiden reuna-alueiden kanssa. Pyrkimyksenä on ollut tehdä tilaa uusille ja kokeellisille esityksille, mikä on merkinnyt jatkuvaa rajankäyntiä ja ohjelmapolitiikkaa, jonka tehtävänä on ollut aina uudelleen määritellä paikkansa jatkuvasti muuttuvassa todellisuudessa. Kiasma-teatteri oli aluksi vain tila, josta taiteilijat ovat tehneet paikan, jolla on jo oma kaanoninsa ja historiansa. Vakiintumisen vastavoimana on ollut yritys pysyä jatkuvassa liikkeessä esittämällä aina vain uusia kysymyksiä itselle ja muille. Valuma-alue on teatteria, jonka lähtökohdat, työtavat ja tavoitteet eivät avaudu vain teatterin konventioista käsin, vaan teoksen esittämät filosofiset, poliittiset ja ideologiset kysymykset ovat olennaisia teoksen ymmärtämisen kannalta. Intertekstuaalisuus olettaakin katsojalta monien eri diskurssien hallintaa ja aktiivista roolia esityksen merkityksellistäjänä ja kokijana. Teatterin raunioilla kuvaa sitä, miten Valuma-alue kulki teatterista kohti esitystä. Se on yhtä aikaa jälkikirjoitus ja muistokirjoitus.
