Viljo Kajava (1909 - 1998) oli runoilijana aluksi tulenpalavan yhteiskunnallinen taistelija. Ihmisen puolustaja hän oli loppuun asti, mutta vuosien ja kymmenien kokoelmien myötä ote monipuolistui. Vahvimmin hänet ehkä muistetaan suomalaisen luonnon ja maiseman herkkävireisenä tulkkina. Koko vastainen kehitys on oraalla jo hänen neljässä ensimmäisessä, 1930-luvulla ilmestyneessä kokoelmassaan. Kirja kirjalta ote täsmentyi, aiheala avartui, ääni kypsyi. Esikoiskokoelma Rakentajat ilmestyi 1935. Katri Vala kirjoitti siitä: "Ainoastaan viime aikojen esikoiskokoelmasta ei ole puhunut niin ehdottomasti vakuuttava runoilijalahjakkuus kuin "Rakentajista". Viljo Kajavan ilmaisu on täyteläistä, värikästä. Runo on nuori kaunis taistelulaulu, jossa soi veren elävä, lämmin rytmi." Seuraavat kokoelmat, Murrosvuodet ja Hyvästi muuttolintu ilmestyivät 1937 ja 1938. Jälkimmäisestä kirjoittaa Kajava itse: "Luulen tästä kokoelmasta löytäväni jotakin omimmasta runotyylistäni, vapaamittaisen, väljästi sanelevan rytmillisen säetyylin samalla kun runojen kokonaisrakenne on siinä saanut suuremman täsmällisyyden." Tämän niteen viimeinen kokoelma, Luomiskuut ilmestyi 1939. Kai Laitinen kirjoittaa tähän niteeseen kirjoittamissaan saatesanoissa: "Luomiskuut" täydentää ja huipentaa edeltäjässään liikkeelle lähteneen muodonvaihdoksen. Matka esikoiskokoelman takovista runokuoroista yksinkertaisine teeseineen Luomiskuiden dekadenssia hipovan sanoilla ja vivahteilla herkutteluun on - neljässä vuodessa - todella pitkä."
