Tutkimuksessa tarkastellaan suomalaisia julkisomisteisia yliopisto- ja sairaalaorganisaatioita tilanteessa, jossa pääasiassa näiden organisaatioiden ulkopuolelta tulevat paineet pakottavat niitä omaksumaan tehokkuusajattelun. Tehokkuusajattelu on lähtökohtaisesti vierasta yliopisto- ja sairaalaorganisaatioille, joiden asiantuntijatyö on perinteisesti rakentunut muiden kuin tehokkuuteen nojaavien arvojen varaan. Niin yliopistoissa kuin sairaaloissa tehokkuusajatteluun suhtaudutaankin asiantuntijatyöntekijöiden toimesta pääsääntöisesti varsin kriittisesti, vaikka erityisesti sairaalaorganisaatioiden tapauksessa toiminnan yleisen tehokkuuden kehittämisen tarve hyväksytäänkin. Toisin kuin sairaaloissa, yliopistoissa ulkopuolelta tuleva tehokkuuspaine ei asiantuntijatyöntekijöiden omasta näkökulmasta näyttäydy erityisen perusteltuna. Tutkimuksessa todetaan tehokkuusajattelun omaksumisen haasteellisuuden yliopistoissa ja sairaaloissa palautuvan lopulta sellaisiin ammatillisen työn vakiintuneisiin piirteisiin, joiden muuttaminen on paitsi kyseenalaista, myös itsessään varsin pitkällinen ja vaikea prosessi. Tämän seurauksena yliopisto- ja sairaalaorganisaatioiden tehokkuuteen tähtäävät muutokset ovat monessa tapauksessa olleet lähinnä seremoniallisia.