Keskiajan merkittävimpiin filosofeihin ja teologeihin kuulunut Anselm Canterburylainen tunnetaan niin sanotusta ontologisesta jumalatodistuksesta ja järjen korostamisesta.
Pääteoksensa Monologionin ja Proslogionin Anselm tarkoitti yhdessä kulkevaksi teospariksi. Niissä käsitellään kristilliseen jumalaoppiin liittyviä aiheita ja niiden rationaalista perusteltavuutta. Monologionissa Anselm asettautuu kristinuskoa tuntemattoman henkilön asemaan ja esittää, miten tällainen henkilö voisi vakuuttua uskon sisällöistä pelkän järjen avulla. Proslogionissa hän tarkastelee Jumalan olemassaoloa ja ominaisuuksia sellaisen kristityn näkökulmasta, joka pyrkii ymmärtämään uskomaansa.
Teosten kreikkalaisvaikutteiset nimet liittyvät niissä käytettyyn esitystapaan: Monologion on ”yksinpuhelu”, kun taas Proslogion on ”puhuttelu”. Anselmin teokset ovat helpommin lähestyttäviä kuin monet myöhemmän keskiajan skolastiset tekstit eivätkä vaadi yhtä laajoja taustatietoja.
Kaksi kirjoitusta Jumalan olemassaolosta sisältää suomentajan laatiman laajan johdannon, joka valottaa mielenkiintoisesti muun muassa Anselmin elämää varhaiskeskiajan Euroopassa sekä Monologionin ja Proslogionin syntyhistorian kiemuraisia vaiheita.