Väitöskirjassa tutkitaan lapsipotilaiden vanhempien, sairaalan ja terveyskeskuksen yhteistoimintaa. Tutkimusaineisto hankittiin haastattelemalla lasten vanhempia ja ammattilaisia, keräämällä lasten sairauskertomustietoja sekä kuvanauhoittamalla lasten lääkärinvastaanottokäyntejä. Pitkäaikaistutkimuksessa käytettiin kvalitatiivisia ja myös kvantitatiivista analyysia. Tutkimus toteutettiin pääkaupunkiseudulla kehittävän työntutkimuksen hankkeen yhteydessä, jossa kehitettiin uusi yhteistoimintaa tukeva työväline ­ hoitosopimus. Lapsen hoidon kokonaisuus on usein vain hänen vanhempiensa tiedossa ja eri organisaatioissa toimivat ammattilaiset jäävät muualla annetusta hoidosta tietämättömäksi. Tämä aiheuttaa ongelmia tiedonkulussa, vastuun jakamisessa ja keskinäisessä luottamuksessa. Hoitosopimuksella tuotettiin yhteisen potilaan hoitoon yliorganisatorista jatkuvuutta muun muassa tiedonvälitys tehostui, päätöksenteko sai ennakoivia, kommunikatiivisia ja toisen hoitotahon toimintamahdollisuuksia parantavia piirteitä. Terveydenhuoltojärjestelmässämme pitkäaikaissairaan potilaan hoito voi jakautua useaan eri työyksikköön ja monelle ammattilaiselle. Nykyiset toimintarutiinit tukevat hyvää ja sujuvaa hoitoa organisaatioiden sisällä, mutta yliorganisatorinen hoito kangertelee. Terveydenhuollossa tulisikin pohtia tarvitaanko yhä tarkemmin standardoitua osaamisen jakamista vai keinoja, joilla luodaan toimivia suhteita ja yksilöllisesti improvisoituja ratkaisuja monisairaiden potilaiden yhteishoitoon.