Esa Mäkijärvi (toim.); Samuli Putro; Hanna-Riikka Kuisma; Sirpa Kähkönen; Tiina Raevaara; Akseli Heikkilä; Sinikka Vuola; Jani S WSOY (2025) Kovakantinen kirja
Kirjailija Sirpa Kähkösen äiti Riitta (s. 1941) kuoli maaliskuussa 2022 pitkään sairastettuaan. Eläessään hänen oli vaikea ottaa rakkautta vastaan. ”En sure kuolemaasi, suren elämääsi”, Sirpa Kähkönen kirjoittaa tietäen hyvin, että äiti ei pitäisi lauseesta ja toteaisi sen kuultuaan yksikantaan: ”Teeskentelet.”
Äiti torjui rakkauden, vaikka kaipasi sitä kaikkein eniten. Hän pyysi luokseen mutta samalla työnsi pois. Pitkien prosessien kautta vihan on mahdollista muuttua suruksi. Ja suruakin voimakkaampi on rakkaus. Se ohittaa kaikki pettymykset ja loukkaukset ja etsiytyy sen hyvän äärelle, mitä joskus on ollut, vaikka vain pieninä välähdyksinä.
Riitta Kähkönen kasvoi suvussa, jossa surtiin intensiivisesti ja sanattomasti Stalinin vainoihin kadonneita omaisia. Kadonneista ei ollut lupa puhua. Sukualbumin äärellä Riitta Kähkönen antoi tyttärelleen tehtäväksi selvittää, mitä tapahtui Neuvosto-Karjalassa hänen isänsä Lauri Tuomaisen veljille Aarnelle ja Eliakselle, joista jälkimmäinen oli Petroskoin suksitehtaan johtaja.
Edellisten sukupolvien hiljaisuudet on helppo nähdä ja niihin tarttua. Omiaan on paljon vaikeampi sanallistaa. Sirpa Kähkönen ymmärsi vasta yli viidenkymmenen ikäisenä, että hänen äitinsä oli itselleen tuntematon. Kuinka näin voi olla, miten ihminen muuttuu kahdeksi?
Riitta Kähkönen ihaili isäänsä, seppä ja kommunisti Lauri Tuomaista, joka vietti parhaat miesvuotensa Tammisaaren pakkotyölaitoksessa ja toisessa maailmansodassa. Sodasta palannut etäinen isä, joka kirjoitti runoja, oli tyttärelle suuren, täyttymättömän rakkauden kohde. Riitta oli atleettinen, kaunis ja lahjakas. Kuusitoistavuotiaana koettu liikenneonnettomuus muutti hänen elämänkulkunsa totaalisesti. Kirjassaan Kähkönen kuvaa 1950-luvun tytön elämää ja onnettomuuden jälkeistä dramaattista murrosta Riitta-äitinsä päiväkirjojen kautta.
36 uurnaa kertoo tanssilavoista, murtuneesta mielestä, liehuvista helmoista, 1960-luvun äidistä, amfetamiinia sisältäneistä Mirapront-laihdutuspillereistä, ahdistuksesta, vihasta ja psykoosin hetkistä. Kaikki talot, joissa Kähkösen suku on asunut, ovat kadonneet. Kirjassaan Kähkönen kertoo, kuinka luovalla työllä voidaan nostattaa takaisin kokonaisia taloja ja kaupunkeja ja vaalia kaivattujen, tuhottujen sukulaisten muistoa.
Hautaustoimesta kerrottiin, että perhehautaan mahtuu 36 uurnaa. Teoksessaan Kähkönen etsii äidilleen turvaksi 35 esinettä, jotka tämä saa mukaansa viimeiselle matkalle. Kaipuunsa voimalla hän pystyttää vielä yhden talon. Ovi on auki yöhön, laseja on täytetty viinillä ja vedellä, kenties juuri tänä yönä sisään astuvat kaikki ne, joita ei koskaan ole lakattu kaipaamasta ja ikävöimästä.
Sirpa Kähkönen (s. 1964) on yhteiskunnallisiin ja historiallisiin aiheisiin erikoistunut kirjailija, jonka tuotantoon kuuluu romaaneja, novelleja, näytelmiä ja tietokirjallisuutta.
