Tutkimuksen aiheena ovat vallankumousoikeudet, punaisten sisällissodassa vuonna 1918 perustamat yleiset tuomioistuimet, joilla vallankumoukselliset korvasivat olemassa olleen oikeuslaitoksen. Vallankumousoikeudet käsittelivät pidätettyjen valkoisten asiat, mutta ratkaisivat myös runsaasti tavallisia rikos-, riita- ja hakemusasioita. Tutkimuksessa luodaan alkuperäislähteiden pohjalta kokonaiskuva aiemmassa tutkimuksessa lähes täysin sivuutettujen vallankumousoikeuksien toiminnasta. Tutkimuksessa selvitetään, mitä vallankumousoikeudet olivat ja millä tavalla ne toimivat. Huomion kohteena ovat ennen muuta vallankumousoikeuksien perustaminen ja kokoonpano, niissä noudatettu menettelyllinen sääntely sekä niiden ratkaisukäytäntö eri asioissa. Tutkimus tarjoaa vastauksen näihin ja moneen muuhun kysymykseen punaisista tuomioistuimista. Tutkimuksessa osoitetaan, että vallankumousoikeuksissa tuomitsivat työväenjärjestöissä kokemusta hankkineet, muita kapinallisia vanhemmat ja koulutetummat mutta silti työväenluokkaiset miehet. Prosessioikeudellinen sääntely rakentui oleellisin osin vanhalle pohjalle eikä vanhan lainsäädännön toimintamalleja hylätty tyystin. Toteutetut prosessia yksinkertaistaneet muutokset olivat välttämättömiä, jotta uudet tuomarit saattoivat alkaa käyttää tuomiovaltaa. Vallankumousoikeuksien ratkaisukäytäntö poliittisissa asioissa oli maltillista eikä kuolemanrangaistusta käytetty, mutta ”turhantarkat muodot ja kaavamaisuudet” unohdettiin jutuissa, joissa työntekijät vaativat työnantajiltaan työtaistelujen aikaisia palkkasaatavia. Kriminaalisissa rikosasioissa vallankumousoikeudet seurailivat vallinnutta käytäntöä. Syytettyjen yhteiskunnallisella asemalla ei ollut mainittavaa vaikutusta tuomioihin, ja suojaa annettiin myös omaisuudelle. Tutkimus tarjoaa uutta tietoa niin oikeushistoriasta kuin sisällissodasta kiinnostuneille.
