Tuhansien järvien Suomessa vesitiet ovat olleet maan asuttamisesta alkaen luonnollisia kulku- ja kuljetusväyliä. Yhteiskunnallisten olojen järjestäydyttyä kulkutiet tulivat yhä tärkeämmiksi. Valtiovalta on 1700-luvulta lähtien vastannut veneliikenteen tarpeisiin: aluksi koskien kunnostuksella, sittemmin 1830-luvulta lähtien sulkukanavien rakentamisella ja suurisuuntaisilla kanavointihankkeilla. Suomen sisävesiväylästö oli jo likimain nykyisessä laajuudessaan vuoteen 1915 mennessä.

Talvi- ja jatkosodan jälkeisissä alueluovutuksissa katkesi sisävesiväylien ainoa meriyhteys, minkä jälkeen oli mahdollista harjoittaa vain vesistöjen sisäistä liikennettä. Suomen sisävesiväylät rakennettiin sotien jälkeen vielä kerran täysin uudelleen. Väyläverkoston uudistaminen ei tapahtunut järjestelmällisesti eikä mihinkään hyväksyttyyn tavoitteeseen pyrkien, vaan pala palalta sitä mukaa kuin rahoitus järjestyi jonkin muun hankkeen tai tapahtuman yhteydessä. Tällaisia tapahtumia olivat esimerkiksi vesivoimalaitoksen, väylää ylittävän sillan tai uuden tuotantolaitoksen rakentaminen, seudun työttömyys, onnettomuus, Neuvostoliiton kaupan epätasapaino ja tärkeimpänä kaikista valtiosopimus Saimaan kanavan rakentamiseksi.

Suomen sisävesiväylät -kirjan kirjoittajat ovat tehneet elämäntyönsä valtionhallinnossa kehittämässä vesiliikennettä. Kokemuksen perusteella he ovat laatineet kuvitetun kertomuksen erityisesti sotien jälkeen tehdyistä sisävesiväylistä; niiden tarpeesta, rakentamisesta ja käytöstä. Tarkoituksena on myös osoittaa, että vesiteistä vastaavilla viranomaisilla oli tavoitteena luoda nippu-uittoa ja aluskuljetuksia varten kuljetustaloudellisesti edullinen ja yhtenäinen väylästö, vaikka se voitiin tehdä vain sattumanvaraisessa järjestyksessä. Rakentamisesta kerrotaan aikajärjestyksessä, joten lukijakin saa jännittää loppuun asti - kuten väylänrakentajat aikoinaan - tuleeko hommasta mitään.

Kirjan runsas kuvitus on kerätty useista lähteistä. Pääosa kuvista on peräisin merenkulkulaitoksen kokoelmista keskushallinnosta sekä Kanavamuseosta, mutta valokuvia kanavista ovat ottaneet myös useat yksityishenkilöt. Joukossa on historiallisia harvinaisuuksia ja nostalgisia dokumentteja jo unohdetuista maisemista ja aikansa kehittyneimmistä tekniikoista.