MTT Sivumäärä: 98 sivua Julkaisuvuosi: 2005 (lisätietoa) Kieli: Suomi
Maa- ja elintarviketalous 66. Tämän kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on koota yhteen tietoa yrtti- ja rohdoskasvien raskasmetalleista Euroopassa. MTT:n vertailututkimus osoitti yrttien lyijypitoisuuksien olevan Suomessa alhaisempia kuin muualla Euroopassa vuonna 1990. Kadmiumpitoisuudet eivät tuolloin eronneet yhtä selvästi. Vuonna 2003 kotimaisten yrttien lyijypitoisuudet olivat noin 60 % alhaisempia kuin 1990. Yrttien kadmiumpitoisuudet eivät olleet laskeneet samalla aikavälillä. Yrttien osuus päivittäisessä ravinnossa on pieni, joten niiden merkitys raskasmetallien lähteenä voidaan arvioida vähäiseksi. Kotimaisten yrttien kadmiumpitoisuudet eivät ylittäneet EY-komission asetuksessa 466/2001 määritettyä raja-arvoa, 0,2 mg kg-1 tuorepainoa kohden. Saksalainen suositus sallii rohdoskasveille korkeintaan 0,2 mg kg-1 kadmiumia kuivapainoa kohden. Vuonna 1990 tutkituista kotimaisista kasvinäytteistä 9 % ylitti tämän rajaarvon. Kasvit voidaan luokitella kadmiumia kerääviin ja sitä välttäviin lajeihin. Ongelmallisia kasvilajeja kadmiumin kerääntymisen suhteen voivat olla rakuuna, mäkikuisma, kamomilla, siankärsämö, tilli, ampiaisyrtti, voikukka, koivu (lehdet), paju, keto-orvokki, unikko (siemenet) ja pellava (siemenet). Niukasti kadmiumia kerääviä lajeja ovat puolestaan sitruunamelissa, salvia, anisiisoppi, piparminttu ja kumina (siemenet). Jatkojalostuksen aikana raakaaineesta liukeni raskasmetalleja vesiuutoksiin 5-45 % ja alkoholiuutoksiin 3- 20 %, mutta niiden ei todettu juurikaan siirtyvän raaka-aineista tislattuihin öljyihin. Tämän selvityksen mukaan Suomella on edellytykset puhtaan yrttiraakaaineen tuotantoon. Viljelypeltojen ja kasvilajien valinta on tehtävä huolellisesti hyvän lopputuloksen takaamiseksi. Yrttikasvien lajikohtaisten ominaisuuksien huomioonottaminen ja maaperän raskasmetallipitoisuuksien analysointi on suotava toimenpide viljelyn suunnittelussa.
