Minerva Kustannus Oy Sivumäärä: 250 sivua Asu: Kovakantinen kirja Painos: 1. p. Julkaisuvuosi: 2015, 02.01.2015 (lisätietoa) Kieli: Suomi
Saara Tuukkasen päiväkirjoihin ja hänen kertomiinsa muistoihin perustuva teos kuvaa elämää naisten erityistyöleirillä, tehtävässä, joka vei nuoren kokemattoman naisen maailmaan, jollaista hän ei ollut osannut kuvitellakaan.
Saara Tuukkanen oli juuri valmistunut sosiaalikasvattajaksi, kun Kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriö etsi nuoria koulutettuja naisia erityistyöleirien töidenvalvojiksi. Saara kiinnostui houkuttelevan kuuloisesta työpaikasta ja tuli valituksi.
Saaralle annettiin salainen käsky kirjata kaikki leirillä tapahtuneet laiminlyönnit ja leirin johtajan isän-maata loukkaavat puheet ja tekemiset sekä ilmoittamattomatta jätetyt menot, sillä johtajaa epäiltiin mustanpörssin kaupasta. Uusi työpaikka kuulosti entistä jännittävämmältä.
Leirin todellisuus paljastui Saaralle heti kättelyssä. ”Keski-ikäinen nainen tuli käsi ojossa tervehtimään. – Tervetuloa Hermannin nuorisoseuraan. Olen Marjastiina, leirin johtaja. Silloin telttojen läheltä kuuluu naisääni. – Kukahan saatanan huora nyt tulee, oikeenko sitä perkelettä on hevoskyydillä noudettu. Pian kuului muiden naisten ääniä. – Onks tuo huora vai mikä saatanan akka se on? – Saatanan perkeleen narttu. Saaran silmiä alkoi kirvellä.”
Naisten erityistyöleireille tuotiin naisia kaikista yhteiskuntaluokista. Syynä olivat mm. irtolaisuus ja prostituutio, mutta syyksi riitti myös, että oli mustalainen, juutalainen tai juutalaista sukutaustaa. Leirillä oli myös näpistelijöitä ja mustanpörssin kauppiaita. Leireille oli saattanut joutua myös syyttä naapurin ilmiannon takia.
Kaikki leiriin liittyvät asiat oli luokiteltu salaisiksi. Tämä kaikki salailu painoi Saaraa vuosikaudet, kunnes hän päätti elämänsä loppupuolella kertoa tarinansa. Saara Tuukkanen kuoli 29.9.2011.
Kirja keskittyy pääosin Heinäveden erityisleirille, jossa monen elämänlanka oli usein hiuskarvan varassa. Leiri muuttui välillä kuin pahamaineiseksi vankileiriksi – ja sitä se varmaan olikin. Kun Heinäveden telttaleiri lakkautettiin joulukuussa 1943, Saara Tuukkanen siirtyi muille leireille, joissa hän työskenteli apulaisjohtajana, mm. Siilinjärvellä, Lapinlahdella ja Pajarilla.
