Elämää radan varrella on kattava kuvaus kuuden vuosikymmenen jaksosta Rauman rautatien vaiheista ja sen henkilökunnan elämänmenosta jokapäiväisestä ja arkisesta näkökulmasta.
Käpylänmäestä ei Raumalla nykyään enää paljon puhuta yksinkertaisesti siitä syystä, ettei sitä sellaisenaan ole enää olemassa. Kaupunkikehitys on tässäkin tapauksessa haudannut alleen tyystin tämän muistorikkaan alueen, jossa aikanaan vallitsi omaleimainen elämänmeno radan varrella.
Rauttiämäen tarinan kirjaksi saattanut tekijäjoukko vetäjänään monen toimen puuhamies Raimo Vahanto ansaitsee aikaansaannoksestaan kunniamaininnan. Elämää radan varrella -kirjaan on tallennettu mahtava annos paikallishistoriaa, arkielämän kuvausta ja yhteiskunnallisen kehityksen monimuotoisuutta.
Käpylänmäen asukkaitten muisteluista todentuu suorastaan yllättävällä tavalla vahva yhteisöllisyyden henki, jossa vallitsevia piirteitä olivat talkoohakuisuus, naapuriapu, lasten leikit ja harrastukset sekä omatoimisuuden arvostaminen. Käpylänmäkiläiset olivat sananmukaisesti yhtä suurta perhettä.
Käpylänmäki ja sen lähiympäristöön liittyneet Papinhaka, Leikarinmäki, Pyynpään Vainio ja Ammuksen parakit muodostivat omana aikanaan alueen, joka ei ollut varsinainen kaupunginosa, mutta silti muodosti omaleimaisen kokonaisuuden.
Kirjaa jo alustavasti selatessa lukija hämmästyy yksityiskohtaisten tietojen paljoutta. Muistelut avaavat kuitenkin peräti mielenkiintoisen ikkunan lähimenneisyyden elämänmenoon perhekeskeisestä näkökulmasta.
Ja kuinka erilaista se olikaan, vaikka aikaa ei olekaan kulunut kuin muutama vuosikymmen. Jokapäiväinen elämänmeno ei perustunut liikaan kuluttamiseen, vaan järkeviin arjen askareihin ja tarveaineiden tarkkaan hyödyntämiseen.
Rauttiamäen yhteisöllisyyteen kuului turvallisuuden tunne. Naapureista pidettiin huolta, sosiaalinen kontrolli toimi positiivisella tavalla eikä negatiivisilla asenteilla ollut tässä yhteisössä sijaa.
Muistelmista heijastuu varsin vahvasti lasten tärkeä asema Rauttiämäen arkipäivässä. Ympäri vuoden leikittiin ja pelattiin hyödyntäen ympäröivää luontoa ja vallankin Mesulammen maastoa. Lasten eteen tehtiin perheissä kaikki mahdollinen. Lasten kannalta Rauttiämäki oli ilmeisesti myös omanlaisensa sosiaalisen elämän oppikoulu.
Suorastaan yllättävänä voisi pitää kirjan suuren muistelijajoukon mielikuvaa siitä, että näistä ajoista ei ole jäänyt jälkikäteen mitään mitään negatiivista sanottavaa. Aika tietysti kultaa muistot, mutta näissä tapahtumatakautumissa kaikilla tuntuu olevan vain hyviä muistoja.
Elämää radan varrella on omanlaatuisensa tallenne tietyn asujamiston vaiheista tiettynä ajanjaksona tietyllä alueella.
Kirja on vapaamuotoinen dokumentti Käpylänmäen vaiheista arkielämän näkökulmasta katsottuna. Pääosassa ovat ihmiset, joitten elämä niin työn kuin vapaa-ajankin puolesta liittyi rautatiehen sekä toisaalta ratavarren kylkeen vähitellen nousseen yritystoiminnan vaikutuksiin alueen kehitykseen.
Vaikka Käpylänmäki oli suhteellisen pieni yhteisö, kerrallaan parinkymmenen perheen asuinsija, se on jättänyt oman myönteisen jälkensä kaupunkimme elämänmenoon. Lukuisat tunnetut raumalaiset Arvi Leikarista lähtien ovat lukeutuneet radanvarren asukkaiksi, rauttiänmäkiläisiksi. Heidän jälkiään voi seurata puheena olevan kirjan sivuilta. -Jyrki Niittyranta.
