Varhainen tunne-elämä elää ja vaikuttaa ruumiissamme, kokemuksissamme, tunteissamme, ajatuksissamme tietoisesti tai tiedostamattomasti. Se on perusta lasten, nuorten, aikuisten ja elämän kolhuja liikaa saaneiden ihmisten parissa tehtävässä työssä. Winnicottin kirjoitukset avaavat mahdollisuuksia ymmärtää tätä kokonaisuutta sekä tunne-elämää yleensäkin.
Donald Woods Winnicott (1896–1971) oli englantilainen lastenlääkäri ja psykoanalyytikko. Hän oli yksi merkittävimmistä varhaisen tunne-elämän parissa elämäntyönsä tehnyt psykoanalyytikko. Hän oli myös merkittävä psykoanalyysin teorian uudistaja, ehkä merkittävin Freudin jälkeen. Hän uudisti vallitsevan teorian suuntaa erityisesti ympäristön merkityksen ja varhaisen riippuvuuden osalta. Lapsi ei voisi selvitä ilman huolta pitävää ympäristöä, ei fyysisesti eikä emotionaalisesti.
Winnicott käytti teksteissään äiti-sanaa tarkoittaen sillä äidin funktiota. Äidin ei tarvitse välttämättä olla lapsen biologinen äiti, vaan ihminen, joka ottaa lapsen hoidosta kokonaisvastuun.
Winnicotin käsite riittävän hyvä äiti on levinnyt kulovalkean tavoin yleiseen tietoisuuteen. Äidin ei tarvitse olla täydellinen, vain koneet ovat. Winnicottin ajatukset luovuuden juurista antoivat merkityksen lasten yleismaailmallisesti käyttämälle pehmolelulle, nallelle. Nalle tai jokin muu esine on lapsen ensimmäinen luomus ja siten tärkeä löydös tunne-elämän itsenäistymisen alkuvaiheissa.
Winnicott tunsi itsensä etuoikeutetuksi voidessaan auttaa lapsia, äitejä ja myös aikuisia potilaitaan löytämään oman itsensä esteiden takaa, jotta omannäköinen elämä arkipäivän luovuuksineen tulisi mahdolliseksi ja että se voisi olla omaperäistä, aitoa tuntuen merkittävältä sekä elämisen arvoiselta.
Winnicottin mielestä jokaisessa yksilössä on terve taipumus positiiviseen kehitykseen riittävän hyvässä ympäristössä, missä ei ole jouduttu kohtaamaan liian isoja haasteita, Riittävän hyvän ympäristön ei tarvitse löytyä ainoastaan lapsuudesta. Sen voi löytää tai luoda itse myöhemmin elämässä.