Climate Communication I -hanke koostui pääasiallisesti kolmesta laajasta taustaselvityksestä: hiilijalan-jälkien laskennan standardi- ja ohjeistusselvityksestä, hiilijalanjälkimerkintöjen tilannekatsauksesta sekä hiilijalanjälkitutkimusten vertailtavuuden kuvauksesta. Lisäksi olennainen osa hanketta olivat järjestetyt työpajat elintarvikealalle ja sen sidosryhmille, joissa selvitykset toimivat keskustelun pohjana. Tällä hetkellä on olemassa muutamia kansainvälisiä yleisen tason hiilijalanjäljen laskentaohjeistuksia, ja lähivuosina niitä tullaan julkaisemaan lisää. Olemassa olevat laskentaohjeet ja standardit ovat hyvin yleis-luontoisia eivätkä ne tarjoa käytännönläheisiä ja tarkkoja ohjeita, koska niiden on tarkoitus soveltua kaikille tuotannonaloille. Niiden lisäksi on ryhdytty laatimaan tarkempia sektori- ja tuoteryhmäkohtaisia ohjeistuksia, mutta kyseiset ohjeistukset ovat vielä kehitykseltään hyvin alkuvaiheessa. Kansainvälisesti yleisesti hyväksyttyä, laajasti käytettyä ja käytännöllistä ohjeistusta ei ole vielä saatavilla, eikä odotettavissa lähiaikoina ruokatuotteille. Hankkeessa tarkasteltiin elintarvikkeiden ilmastovaikutusten viestintää erityisesti hiilimerkintöjen lanseeraamisen ja käyttöönoton osalta. Lisäksi hankkeessa tarkasteltiin hiilimerkintöjen kehityssuuntia ja niihin liittyviä aloitteita. Elintarviketuotteiden hiilijalanjäljistä viestimisessä ilmenee jatkuvasti uusia aloitteita, esimerkiksi kauppaketju-, yritys- ja maakohtaisten aloitteiden muodossa ympäri maailmaan. Erityisen aktiivisia on oltu esimerkiksi Ruotsissa, Ranskassa, Iso-Britanniassa ja Koillis-Aasiassa. Hiilijalanjälkien merkintäkartoituksen pohjalta laadittiin hiilimerkintätyypittely, jotta voitiin arvioida erilaisten pakkausmerkintöjen vahvuuksia ja heikkouksia. Yleisesti merkintöjen etuna pidetään yrityksen ja tuotteen imagon kohenemista, kuluttajien saamaa lisätietoa tuotteesta, merkintöjen tunnettavuuden kasvua ja yritysten parempaa tuntemustaan omista tuotantoprosesseistaan. Yleisesti merkintöjen heikkouksina koettiin, että merkintöjen käyttöönotto ja päivitys edellyttää aikaa ja resursseja. Merkintöjen tuoma arvo edellyttää myös kuluttajien valveutuneisuutta ja merkinnän myötä on aina mahdollisen viherpesun vaara. Kansainvälisiä elintarvikkeiden hiilijalanjälkien laskentamenetelmiä haluttiin tarkastella standardien ohella vertaamalla eri ruokatuotteille tehtyjä elinkaariarviointeja: hankkeessa verrattiin maidosta, sianlihasta, leivästä ja riisistä tehtyjä tieteellisiä hiilijalanjälkitutkimuksia. Kaiken kaikkiaan samankaltaisten elintarvikkeiden hiilijalanjäljet vaihtelivat valituissa tutkimuksissa merkittävästi, mutta epäyhtenäiset toiminta-periaatteet ja tutkimustuloksien heikko jäljitettävyys hankaloitti tutkimusten keskinäistä vertailua. Selvityksessä huomattiin, että tehtyjen tutkimusten tavoitteet ovat olleet erilaisia ja niissä käytetyt menetelmät ovat vaihdelleet, joten ne eivät olleet keskenään vertailukelpoisia. Raportoinnin epäselvyys ja puutteellisuus ilmeni melko nopeasti useiden tutkimusten kohdalla tarkemman tarkastelun kautta. Yleisimmät syyt tutkimustulosten välisiin eroihin olivat erilaiset metodologiset valinnat (esim. allokoinnit ja järjestelmärajaukset), eri tuotantotekniikat, eri tuotanto-olosuhteet (ilmasto, maaperä ym.) sekä laskennassa käytetyn tiedon laatu. Selvää käsitystä näiden eri tekijöiden vaikutuksen laajuudesta lopputulokseen ei pystytty muodostamaan. Keväällä 2010 aloitettiin keskustelut hiili- ja ympäristömerkinnöistä elintarvikealan ja sen sidosryhmien kesken. Aktiivisesta, innostuneesta ja monipuolisesta keskustelusta päätellen osallistujilla oli tarve keskustella hiililaskennasta ja - merkinnöistä sekä viedä keskustelua eteenpäin. Keskeisiä aiheita olivat mm. merkintöjen selkeys ja informatiivisuus kuluttajille, merkintöjen laskentamenetelmien haasteellisuus ja kustannukset, sekä merkintöjen lopullinen merkitys elintarvikkeiden ympäristövaikutuksia vähennettäessä. Syksyllä 2010 pidetyn työpajan tarkoituksena oli puolestaan jatkaa elintarvikealan toimijoiden välistä keskustelua ja kartoittaa alan näkemyksiä hiilijalanjälkien laskennan taustalle tarvittavien tietojen tuottamisen haasteista ja ratkaisuehdotuksista. Työpajassa havaittiin, että osapuolien ymmärrystä ja keskustelua tulisi lisätä yleisesti aiheesta sekä siitä, mihin tietoa käytetään ja mitä hyötyä tiedon keräämisestä ja tuottamisesta on eri osapuolille. Lisäksi tuotiin esille, että keskustelussa tulisi myös säilyttää ruuan ravitsemusnäkökulma ympäristövaikutusten rinnalla. Hiilijalanjäljistä keskustellaan yhteiskunnan eri tasoilla paljon ja eri tuotteiden, mukaan lukien elintarvikkeiden hiilijalanjälkien laskenta yleistyy jatkuvasti. Kuluttajatkin tuntevat hiilijalanjälki-käsitteen jo melko hyvin. Toki muita ympäristövaikutuksia ei tule tässä keskustelussa unohtaa, kuten esimerkiksi ruoan tuotannon kannalta keskeistä vaikutusluokkaa, rehevöitymistä. Kuitenkin kasvihuonekaasupäästöjen laskentaa ja niistä viestimistä perustelee vahvasti se, että kasvihuonekaasupäästöt ovat ainoita globaalisti vertailukelpoisia päästöjä. Elintarvikkeiden hiilimerkinnät ja hiilijalanjälkilaskennan pelisäännöt ovat keväällä 2011 kansainvälisesti ja kansallisesti arvioituina voimakkaassa murroksessa. Kansainvälistä harmonisointia tunnustellaan, mutta vaikuttaa siltä, ettei merkittävää läpimurtoa yhdenmukaisissa ja riittävän käytännönläheisissä toiminta-periaatteissa ruokasektorin kannalta ole lähitulevaisuudessa tiedossa. Kaiken kaikkiaan Suomen näkökulmasta laskennan kansallinen kehittäminen, alan kansallisen tahtotilan tunnistaminen ja etenemissuunnitelman laatiminen elintarvikkeiden ilmasto- ja muiden ympäristövaikutusten viestinnästä, sekä aktiivisuus kansainvälisellä tasolla on tärkeää, jotta kehitystyöhön voidaan vaikuttaa Suomen ja suomalaisen tuotannon näkökulmasta.
