Pauli Pylkkö | Akateeminen Kirjakauppa

Sisällys:
Kääntämisen skandaali filosofian ytimessä
Mitä Väinö Linna ei meille kertonut - romaanitaiteen dialektiikkaa
Saarikoski - ahdistus ja tunnustus
Nuori Haavikko vanha
Stravinskin haudalla
Kielikuva ja mielikuva
Dialektisen runousopin alkeet

Runoutta ei voida kääntää kielestä toiseen, siten että merkitys säilyisi oleellisesti samana. Tämä kertoo kielen luonteesta jotakin, minkä uusi kielentutkimus mielellään unohtaisi. Ei ole sat­tuma, että esimerkiksi kielitiede, kognitiotiede ja analyyttinen filosofia on silmiinpistävän avuton runouden (tai laajemmin kaunokir­jallisen, uskonnollisen ja mytologisen kielen) selittämisessä. Näillä tutkimusaloilla vallassa olevan kielikäsityksen mukaan oleellista kielessä on kieliopillinen rakenne, usein vieläpä ahtaan syntaktisesti ymmärrettynä, looginen rakenne predikaattilogiikan ja malliteorian mielessä tai laskennallinen rakenne, jolla mal­linnetaan mielen sisäisiä tiloja. Yhteistä näille teoreettisille näkemyksille kielestä, mielestä ja merkityksestä on, että niiden valossa joko runous ei ole kieltä lainkaan, tai mikäli se on kieltä, sen tulisi olla helpostikin käännettävissä (kulloinkin kyseessä olevan teorian avulla) kielestä toiseen. Koska molemmat vaihtoehdot johtavat umpikujaan, on jotakin mennyt vikaan.

Näissä esseissä hahmotellaan vaihtoeh­toista käsitystä kielestä ja merkityksestä, minkä mukaan merkityksen perusta on esikäsitteellinen kokemus vastakohtaisuudesta. Kielellinen merkitys nousee esikäsitteellisistä ja esikielellisistä vastakohdista ja laajenee metaforien, metonymioiden ja kielikuvien avulla sekoittuakseen lopulta erottamattomasti mielikuvien virtaan. Tätä kokemuksellisista vastakohdista nousevaa epämääräistä ja ris­tiriitaista alkukokemusta voidaan sopivien kulttuuristen lisäehtojen vallitessa muokata esimerkiksi siten, että kieli toimii jokseenkin referentiaalisesti ja jäsentyy syntaktisiksi ja loogisiksi rakenteiksi. Tämä esikäsitteellisen dialektiikan kielinäkemys ei tee jyrkkää eroa runouden kielen ja muun kielenkäytön välille, vaan johtaa ne yhteisestä esikäsitteellisestä pohjasta. Tämä pohja on kuitenkin käsitteelli­sen haltuunoton suhteen transsendentaalinen eikä siitä voida missään normaalitieteelli­sessä merkityksessä muodostaa teoriaa.