Teoksessaan Kun sana tulee lihaksi Paolo Virno pohtii Aristoteleen määritelmiä ihmisestä kielellisenä ja poliittisena eläimenä. Kirjan keskeinen ajatus on, että ihmisen kielellisyyttä, erityisesti puhetta, tulisi tarkastella aina jo itsessään poliittisena ja pohjimmiltaan julkisena toimintana. Puheaktit ovat Virnon mukaan poliittisia käytäntöjä, jotka määrittävät ihmisen biologisten piirteiden ja historiallisten olosuhteiden välisiä kytkentöjä; suhdettamme ihmisluontoon, kieleen sekä sosiaalisiin kokemuksiin.
Tarkastellessaan puhetta tekona ja toimena Virno päätyy esittämään teesin mielen julkisesta luonteesta. Puheen ja mielen julkinen luonne on Virnolle osoitus kokemuksellisista mahdollisuuksista, joiden kautta voidaan lähestyä aikamme poliittisia haasteita.
Virnon teoksista on aiemmin suomennettu Väen kielioppi (Tutkijaliitto 2006).
Paolo Virno on erityisesti kielifilosofista kysymyksistä kiinnostunut italialainen filosofi. Virno osallistui aktiivisesti myös Italian autonomimarxilaisen liikkeen toimintaan 1970-luvulla.
Virno pyrkii ajattelussaan hahmottamaan yhteiskunnallisia muutoksia ennen kaikkea kielifilosofisten käsitteiden kautta. Hänen työlleen on luonteenomaista pyrkimys lukea Marxia ilman marxismin painolastia ja kehittää nykykapitalismin analyysiä yhdistämällä sitä filosofian klassikoiden ja 1900-luvun keskeisten filosofisten tekstien luentaan. Virno tavoittelee ei-reduktionistista, laajasti käsitettyä materialismia, jolla selittää ”kielellisen eläimen” tekoja, ajattelua ja haluja.
Eetu Viren on aiemmin kirjoittanut teokset Vallankumouksen asennot. Brecht, Benjamin ja kysymys estetiikan politisoimisesta (2021), Raha ja työvoima (2018) sekä Jussi Vähämäen kanssa teokset Perinnöttömien perinne. Marx ilman marxismia (2011) ja Seutu joka ei ole paikka. Kapitalismi ja metropoli (2015). Hän on suomentanut filosofiaa ja yhteiskuntateoriaa, kuten Walter Benjaminin, Gilles Deleuzen, Frantz Fanonin, Catherine Malaboun, Christian Marazzin ja Eduardo Viveiros de Castron teoksia.
