Rekisteröiminen eli äänikertojen valinta on urkurin tärkein keino vaikuttaa urkujen sointiin. Kirjallisessa työssäni tarkastelen rekisteröimistäni käyttäen esimerkkinä neljättä opinnäytekonserttiani, jonka ohjelmisto koostui saksalaisromanttisesta musiikista (Brahms, Merkel, Ritter, Succo, Töpfer). Koska 1800-luvun aidot Ladegast-urut Saksassa olisivat mielestäni ideaali soitin tälle ohjelmistolle, soitin konsertin Espoon tuomiokirkon uusilla, vuonna 2012 rakennetuilla Ladegast-tyylisillä uruilla.
Menetelmällisesti työ niveltyy taiteelliseen tutkimukseen. Tutkimuksen muusikkolähtöisenä menetelmänä on urkurin oman kokemuksen tutkiminen ja sanallistaminen yhdistettynä musiikkia, soittimia ja historiallisia ohjeita koskevaan tietoon. Tekstin alussa on tietopaketti uruista. Sitten käyn läpi rekisteröimiseni lähtökohtia: oman positioni, ohjelmiston ja soittimen valinnan, tietoni ja kokemukseni uruista sekä historiallisia rekisteröintiohjeita. Tämän jälkeen kuvaan rekisteröimisprosessin teoskohtaisesti. Lopuksi analysoin prosessin määrääviä tekijöitä ja selvitän, mihin rekisteröimisratkaisuni perustuivat tässä tapausesimerkissä.
Keskeisimmiksi rekisteröimiseen vaikuttaviksi taustatekijöiksi osoittautuivat rekisteröintiavustajana toimiminen sekä kokemukset historiallisista Ladegast-uruista. Espoon tuomiokirkon uruilla pohdittavaksi tuli erityisesti Ladegast-urkujen soinnin imitointi, johon liittyi muun muassa soinnin ohentaminen. Merkittävä vaikutus oli myös soitettujen sävellysten partituureissa olevilla ohjeilla. Vähemmälle huomiolle jäivät muut historialliset ohjeet.
