Tutkimus selvittää yhteistoimintalain (Laki yhteistoiminnasta yrityksissä 725/78) mukaista yhteistoimintaa työmarkkinaosapuolten välillä elintarviketeollisuudessa. Tutkimuksen pohjamateriaali on kerätty kyselylomakkeilla kevään ja kesän 1995 aikana ja täydennysaineisto vuosina 1997-1998. Keskeinen kysymys on: miten samassa veneessä istutaan elintarviketeollisuuden yhteistoiminnan piirissä? Tutkimus on kaksiosainen. Ensimmäisessä osassa selvitetään lyhyesti tutkimusaiheen valintaa, tutkimusmenetelmiä, aikaisempaa alaan liittyvää tutkimusta ja analysoidaan tilastollisin menetelmin kyselylomakkeilla saatu aineisto. Tällöin etsitään vastausta kysymykseen: miten yhteistoimintalain koetaan toimivan elintarvikealan työpaikoilla? Tutkimuksen tulosten mukaan työnantajat ja heidän edustajansa näkivät yhteistoimintalain mukaisen yhteistoiminnan huomattavasti paremmin toimivaksi kuin työntekijöiden edustajat. Työnantaja- ja työntekijäpuolten vastausten erot olivat suuria (29-35 prosenttiyksikköä) niiden vastausten mukaan, jotka koskivat yritysten rationalisointia, yritysten toiminnan määrällisiä muutoksia ja henkilöstösuunnitelmia. Merkillepantavaa oli, että ainoastaan neljännes työnantajista katsoi työntekijöidensä vaikutusmahdollisuudet hyviksi tai erittäin hyviksi yhteistoimintalain määräämässä yhteistoiminnassa. Luottamusmiesten näkemysten mukaan henkilöstön vaikutusmahdollisuudet olivat hyvät tai erittäin hyvät vain joka kuudennessa yrityksessä. Tutkimuksen toisessa osassa keskitytään etnografista tutkimusotetta käyttäen luottamusmiehen näkökulman kautta selvittämään niitä asioita, jotka vaikuttavat työpaikkatasolla luottamusmiesten toimintaan. Tällöin pyritään ensimmäisessä osassa esille tulleiden prosenttilukujen 'taakse', eli tutkimuksen toisen osan muodostaa kysymys: Miten yhteistoiminnan puute ilmenee työpaikkojen arjessa? Tätä on selvitetty kyselylomakkeiden avointen kysymysten vastauksilla, sekä tutkimuksen täydennysaineistolla, jonka muodostavat luottamusmiesten omat kertomukset siitä, miten he ovat yhteistoiminnan puutteen itse työpaikoillaan kokeneet. Tutkimuksen tulosten mukaan yhteistoiminnan puute ilmeni ristiriitatilanteina, joissa luottamusmiestä pyrittiin painostamaan muun muassa palkkaa alentamalla, eristämällä tai siirtämällä luottamusmies huonommin palkattuun työhön. Tutkimuksen lopussa keskitytään pohtimaan ikääntyvää työntekijää elintarviketeollisuudessa, organisaatiokulttuurin syvärakennetta ja sen muuttamista sekä sitä, mitä on elintarviketeollisuudessa kerrottavien tarinoiden takana. Lisäksi pohditaan sitä, mitä on niin sanottu huono työ ja miten suhtaudutaan joustoihin ja tiimeihin. Tulosten valossa näyttää siltä, että yhteistoimintalaki ei voimassaoloaikanaan ole työmarkkinaosapuolten välillä vallinnutta vastakkaisuutta kovinkaan paljon lieventänyt. Tällä hetkellä näyttääkin siltä, että yritysjohdon muun muassa laman ja uusliberalismin myötä voimistunut yksinvaltainen ja autoritaarinen johtamiskulttuuri on tulossa uudelleen törmäyskurssille teollisen demokratian yhteistoiminnallisten arvojen kanssa. Tutkimus tuo uutena näkökulmana esille luottamusmiesten kokemukset yhteistoiminnan puutteesta työpaikkatasolla. Käytännössä tämä merkitsee sitä, että näin voidaan pyrkiä poistamaan esteitä työpaikkatason yhteistoiminnalta. Tutkimusta tulisi jatkaa niin, että kartoitettaisiin työnantajien ja muiden työpaikkatason henkilöstöryhmien kokemukset yhteistoimintalain mukaisesta yhteistoiminnasta. Näiden jälkeen yhteenvetona voitaisiin luoda menettelyohjeet siitä, miten työpaikoilla yhteistoimintaa tulisi tehdä.
