Väitöskirja ”Varhaiskasvatus Virossa. Aikalaiskuvauksia lastentarhatoiminnan alkuajoista nykypäivään” tarkastelee virolaisen lastentarhakulttuurin kehitysprosessia ja historiaa. Tutkimuksen tarkoituksena on tuottaa tietoa yhteiskunnallisten muutosten vaikutuksesta virolaisten lastentarhojen toimintakulttuuriin. Tarkastelu tapahtuu neljänajanjakson kehyksessä, joita ovat kansallisen itsetietoisuuden kehittymisen kausi, itsenäisyyskausi, neuvostokausi ja uudelleenitsenäistymisen kausi. Tutkittava ajanjakso on yli sata vuotta. Tutkimus on kasvatustieteen alaan kuuluva ja luonteeltaan yhteiskunnallis-historiallinen narratiivinen tutkimus. Tutkimusaineisto koostuu pedagogisesta kirjallisuudesta, ohjausasiakirjoista sekä lastentarhojen työntekijöiden haastatteluista ja muistelmista. Tutkimusmetodina on erilaisten historiallisten dokumenttien ja haastatteluaineiston välinen vuoropuhelu.
Tutkimus etenee prosessimaisesti. Alkuvaiheen tarkastelu pohjautuu Bronfenbrennerin ekologiseen teoriaan, joka tarkastelee lastentarhakulttuureja mikro-, makro- ja globaalitasoilla. Vygotskyn kulttuurihistoriallisen lähestymistavan kautta tuodaan tutkimukseen historiallista merkityksellisyyttä. Prosessin keskivaiheilla aineistoa systematisoidaan monipuolisuutta painottavan kehysteorian ja siitä johdetun bourdieulaisen näkökulman avulla. Lopuksi aineistoja analysoidaan uudestaan systemaattisesti Bourdieun kenttäteorian ja siitä johdetun johtoajatuksen avulla.
Tutkimuksen ensimmäiselle ajanjaksolle 1840–1918 on leimallista kotikasvatus. Aikakaudelle on ominaista maalaismainen kulttuuri, lasten osallistuminen työntekoon ja toisaalta toive leikkiä naapurilasten kanssa. Kotikasvatuksesta kuvastuu isien ja isoisien totisuus, äitien ja isoäitien työkeskeisyys, luonnonläheisyys sekä niin perheen kuin yhteisönkin arvot. Toisella ajanjaksolla1918–1940 alkoi Viron sivistyselämän vahvistuminen, ja eripuolille maata perustettiin lastentarhoja. Viron itsenäiseksi julistautuminen antoi mahdollisuuden oman opetuskulttuurin rakentamiseen kansainvälisiäkokemuksia hyödyntämällä. Vaikuttimena oli kansallis-aatteellinen toimintakulttuuri. Alkunsa saivat lastentarhanopettajien koulutuslaitokset, joissa alettiin järjestää koulutuskursseja ja julkaista opetusmateriaalia. Ensimmäiset maineikkaat lastentarhanopettajat nousivat esiin.
Kolmas ajanjakso, Viron sosialistisen neuvostotasavallan aika 1940–1991, alkoi Viron tasavallan miehityksen jälkeen. Alkoi neuvostolastentarhan ja kollektiivisen kasvatuksen aikakausi. Maailmansota katkaisi Viron opettajien yhteistyön länsimaiden kanssa. Neuvostokautena varhaiskasvatuksen lastenhoitolaitos oli yhteiskunnallisen kasvatuksen laitos, jossa etualalla oli valtion tasolta johdettu kommunistisen kasvatuksen ihanne. Opetus- ja kasvatustyö tapahtui Neuvostoliiton opetusministeriön ja Neuvostoliiton terveydenhuoltoministeriön ohjeiden mukaisesti. Lapsikäsityksestä tuli kollektiivisen kasvatuksen arvoja korostava ja kaikkien lasten tuli käydä lastentarhassa. Pedagogiikan kautta pyrittiin vaikuttamaan niin vanhempiin kuin kasvavaan sukupolveen.
1960-lukua luonnehtii perheiden epäluulo neuvostolastentarhaa kohtaan. Useat 50- ja 60-luvuilla syntyneet lapset eivät käyneet lastentarhoissa. 1970-luvulle oli ominaista vahva neuvostopropaganda ja venäjän kielen opetus lastentarhassa. Lapsen kiinnostuksen kohteet, tarpeet ja toiveet jäivät taka-alalle. Ominaista olivat myös tyyppisuunnitelman mukaan rakennetut lastentarhat. Lastentarhanopettajia koulutettiin Leningradin A. I. Herzenin kasvatustieteellisessä instituutissa ja Tallinnassa käynnistyi kasvatustieteen ja psykologian opetus.
Neljäs ajanjakso, uudelleen itsenäistymisen aika 1991–2008, oli Viro varhaiskasvatukselle suurien muutosten aikaa. Neuvostoaikaisen kasvatustieteen periaatteista luovuttiin ja lähdettiin ulkomaille opiskelemaan vaihtoehtoisia kasvatustieteitä ja saamaan vaikutuksia niiden toimintakulttuureista. Vaikuttajina olivat Steiner-, Montessori- ja Reggio Emilia -pedagogiikka sekä Hyvä alku -ohjelman menetelmät. Lapsiin kohdistettu opettamisen paine väheni ja lapsi pyrittiin ottamaan huomioon yksilöinä. Toimintakulttuuri lastentarhassa muuttui vapaammaksi ja opettajilla oli mahdollisuus olla luovia kasvatustyössä.
Johannes Käisin ajatukset innoittavat jälleen kasvatuksen uudistajia ja tutkijoita Viron kehittyessä 2000-luvun tietoyhteiskunnaksi. Vuonna 1999 julkaistiin Varhaiskasvatuksen valtakunnallinen opetussuunnitelma, jonka perustuu Käisin kasvatustieteellisiin näkemyksiin. Lapsesta lähtevän kasvatuksen paradigman kehittäminen alkoi ja vuoden 2008 valtiollisessa opetusohjelmassa on mainittu yleisopetuksen periaatteen soveltamisesta, jossa erilliset oppiaineet integroidaan toisiinsa. Viron valtiolla on odotuksena uuden sukupolven kansalaiseksi kasvattaminen demokraattisessa kulttuurissa ja virolainen kansankulttuuri on nostettu arvoon. Viron tämän päivän varhaiskasvatuksen suuntaus on kohti integroivaa ja lapsen kiinnostuksen kohteita huomioivaa lapsilähtöistä varhaiskasvatusta.
