Rahapolitiikan merkitys suhdannepolitiikan työkaluna on erityisesti parin viime vuosikymmenen aikana kasvanut merkittävästi. Varsinkin kahden suurimman keskuspankin, EKP:n ja Yhdysvaltain keskuspankin, päätöksillä on kauaskantoisia vaikutuksia jotka heijastuvat koko maailmantalouteen. Tässä väitöskirjassa tarkastellaan eräitä rahapolitiikan ongelmia, jotka littyvät rahapolitiikan välittymismekanismeihin, keskuspankin tavoitteisiin sekä informaatiojoukkoon, johon perustuen keskuspankin tulisi korkopäätöksensä tehdä.
Väitöskirjani koostuu johdantoluvusta ja neljästä esseestä. Ensimmäinen esseistä tarkastelee empiirisesti Yhdysvalloissa ja Saksassa tapahtuvien odottamattomien rahapolitiikan shokkien vaikutuksia ja niiden leviämistä maasta toiseen. Tutkimuksessa kiinnitetään erityistä huomiota niihin erityisongelmiin, joita liittyy rahapolitiikan shokkien identifioimiseen avoimessa taloudessa. Tutkimuksen tulosten perusteella havaittiin mm. että rahapolitiikan kansantuotevaikutukset ovat samansuuntaiset sekä omassa maassa, että ulkomailla. Näin ollen esimerkiksi koronnoston aiheuttamat suorat kansantuotevaikutukset näyttävät dominoivan koronnoston aiheuttaman valuuttakurssimuutoksen epäsuoria kansantuotevaikutuksia.
Toisessa esseessä estimoidaan epälineaarinen rahapolitiikan päätössääntö Yhdysvaltain ja Saksan keskuspankeille Bretton Woods- järjestelmän jälkeiselle periodille ja tarkastellaan päätössäännön parametreissa mahdollisesti tapahtuneita muutoksia. Tulosten mukaan kummankin keskuspankin politiikkasäännössä on tapahtunut rakenteellisia muutoksia tarkasteluperiodin aikana. Erityisen selvästi havaittiin Yhdysvaltain keskuspankin rahapolitiikan vaihdelleen kahden vaihtoehtoisen regiimin välillä siten, että toisen regiimin aikana on kiinnitetty enemmän huomiota inflaatiotavoitteen saavuttamiseen, kun taas toisen regiimin aikana suhdannevaihteluiden tasoittaminen on ollut tärkeämpi tavoite. Toisaalta tutkimuksessa löydettiin lisää tukea aikaisemmille havainnoille, joiden mukaan estimoidut keskuspankin politiikkasääntöyhtälöt ovat herkkiä sekä estimoinneissa käytetyn aikasarja-aineiston, että politiikkasäännön täsmällisen spesifikaation suhteen.
Kolmas essee tarkastelee yksinkertaisen teoreettisen mallin avulla, kannattaisiko Euroopan keskuspankin ottaa käyttöön suora valuuttakurssitavoite. Kysymys on ollut viime aikoina ajankohtainen, kun muistetaan euron kurssin melko voimakkaat vaihtelut sen käyttöönoton jälkeen. Kysymystä tarkastellaan paitsi koko rahaunionin, myös yhden pienen jäsenmaan näkökulmasta. Tällöin pienen jäsenmaan talouden on oletettu poikkeavan sekä avoimuutensa, että sen kohtaamien rakenteellisten shokkien suhteen muun unionin keskiarvoista. Näin ollen kysymyksenasettelu liittyy myös keskusteluun optimaalisen valuutta-alueen kriteereistä. Tutkimuksen tulokset toisaalta tukevat aikaisempaa näkemystä, jonka mukaan koko euroalueen talouden kannalta saavutettaisiin korkeintaan vähäisiä hyötyjä, jos valuuttakurssitavoite otettaisiin käyttöön. Pienen, taloudensa rakenteen suhteen unionin keskiarvoista poikkeavan jäsenmaan näkökulmasta valuuttakurssitavoitteen potentiaaliset hyödyt olisivat jonkin verran suuremmat. Hyödyt näkyisivät lähinnä pienempinä suhdannevaihteluina kun taas pienen maan hintavakautta ei valuuttakurssitavoitteella pystyttäisi juurikaan parantamaan.
Neljännessä esseessä tutkitaan empiirisesti yksinkertaisen ennustemallin avulla, sisältääkö ns. Divisia raha-aggretaatti enemmän informaatiota euroalueen tulevasta inflaatiosta kuin perinteinen M3 raha-aggregaatti, jolle tällä hetkellä on annettu tärkeä muodollinen asema EKP:n päätöksenteossa, mutta jonka käyttöön liittyy eräitä sekä teoreettisia, että empiirisiä ongelmia. Toisin kuin perinteiset raha-aggregaatit, jotka lasketaan yksinkertaisestin komponenttiensa summana, Divisia raha-aggregaattia laskettaessa otetaan huomioon eri maksuvälineiden erilainen likvidisyyden aste. Tutkimuksessa vertaillaan ennustuskykynsä suhteen, paitsi raha-aggregaattien nimellisiä kasvuvauhteja, myös aggregaateille laskettuja kahta rahataloudellista indikaattoria, jotka mittaavat talouden reaalisen rahan määrää verrattuna sen kysyntään. Tulosten mukaan Divisia M3 raha-aggregaattiin ja siitä johdettuihin rahataloudellisiin tunnuslukuihin perustuvat inflaatioennusteet näyttäisivät olevan jonkin verran tarkempia kuin perinteiseen M3 raha-aggregaattiin perustuvat ennusteet.
