Tämä kirjoituskokoelma täydentää kymmenen vuoden takaisen, samoin nimetyn ensimmäisen osan piirtämää kuvaa suomalaisten ja Suomeen asettuneiden "itämaiden" tutkijoiden akateemisen meritoitumisen polveilevista poluista. Helsingin yliopiston laaja kielten ja kulttuurien opiskelun ja tutkimuksen kirjo heijastuu tarinoissa, sillä se yhdistää jollain lailla kaikkia kirjoittajia. Kaikki eivät kuitenkaan opiskelleet siellä ennen tohtorintutkintoaan, eivätkä kaikki myöskään siellä väitelleet. Maan rajojen ulkopuolelta on tultu Suonreen ja täältä on lähdetty muualle. Akateemiselle uralle on päästy ja jääty ja sieltä on lähdetty pois. Myös välitila on pysyvä olotila.
Kirjoittajia yhdistää kieliin, kulttuureihin ja kaukomaihin kohdistuvan kiinnostuksen ohella liikkuvuus, joustavuus, uteliaisuus, ennakkoluulottomuus, sinnikkyys ja - joskus sattuman kautta - ihmisten kohtaaminen. Kovin määrätietoisesti ei kukaan kirjoittajista alun perin tohtorintutkintoon tähdännyt, onpa sitä hyvistä syistä myös kerrassaan kartettu. Tutkinnot ja meriitit jäävät sivuosaan, kun merkitykselliset hahmot opinnoissa, ohjauksessa, matkoilla, tutkimuskirjallisuudessa ja lähipiirissä inspiroivat, tukevat ja avaavat ikkunoita tapoihin nähdä, ymmärtää ja tulkita maailmaa. Mutta onko arvoa luotu ja hyötyä saatu? Tutkijaksi kasvaminen on ihmisiksi olemista. Ehkä se riittää.
