Kanalintujen sopeutuminen tarhaelämään: ravitsemusbiologinen ja geneettinen näkökulma
Tutkimuksessa selvitettiin kuudessa osatyössä tarhattujen kanalintujen heikon luonnossamenestymisen taustatekijöitä käyttäen mallilajeina peltopyytä ja metsoa. Tuloksien mukaan tarhatut ja villit linnut poikkesivat toisistaan useiden morfologisten ja fysiologisten ominaisuuksien perusteella, esim. lihasmaha, sydän ja maksa olivat villillä metsolla painavammat, ja ohut- ja umpisuolet pidemmät kuin tarhatulla linnulla. Villin metson lihaksen sytokromi-c-oksidaasin aktiivisuus oli korkeampi kuin tarhatun. Metson ja peltopyyn maksan tietyt detoksikaatioentsyymiaktiivisuudet olivat korkeammat tarhatuilla kuin villillä linnulla. Ruokintakokeissa saadut tulokset kertoivat luonnonravinnon tärkeydestä kanalintujen tarhakasvatuksessa. Runsaasti selkärangattomia saaneilla peltopyyn poikasilla ruumiinpaino, siipisulat ja lämmönsäätely kehittyivät muita poikasia paremmin. Äkillinen ravinnonmuutos kananrehusta kuitupitoiseen luonnonravintoon laski peltopyyn kykyä hyödyntää ravintoa, ja lihasmahan massa kasvoi osoituksena paremman jauhamistehon tarpeesta. Teolliseen kananrehuun lisätty quebracho-tanniini vähensi eritetyn typen ja lisäsi tanniinin määrää. Mitokondrio-DNA:n kontrollialue 1:n perusteella peltopyyt jakaantuivat kahteen eri päälinjaan, mikä todennäköisesti kertoo jääkauden jälkeisestä leviämisestä vähintään kahdesta eri refugiosta. Vastoin odotuksia, peltopyiden massiivisesta istutustoiminnasta oli nähtävissä yllättävän vähän merkkejä luonnonpopulaatioissa.
Tutkimustulosten perusteella tarhatut kanalinnut ovat sopeutuneet elämään tarhaoloissa, minkä seurauksena niiden kyky hyödyntää luonnonravintoa on heikentynyt. Lisäksi niiden lentokykyyn vaikuttavissa ominaisuuksissa on puutteita. Tarhalinnut voivat myös edustaa geneettisesti erilaista tyyppiä kuin luonnonpopulaatiot, mikä osaltaan heikentä