Tässä tutkimuksessa tarkastellaan lähihoitajakoulutuksen näkökulmasta ammattiin oppimisen monimuotoista maailmaa. Tutkimus on samalla koulukohtaisen opetussuunnitelman toteutumisen tarkastelua. Aineisto on kerätty lähes koko 90-luvun ajan kestänen lähihoitajakoulutuksen kehittämisen ajalta ja se muodostuu koulutuksen ja työelämän yhteistyöhankkeesta, opettajien haastatteluista, opiskelijaryhmän prosessikuvauksesta ja opiskelijoiden kokemuksista omasta oppimisprosessistaan.
Tärkein tutkimuskysymys koski sitä, miten nuoren sosiaali- ja terveysalan ammattilaisen on mahdollista hankkia sellainen työelämän varanto, jonka perustalta hän selviytyy sekä työelämässä että elämässä. Tutkimuksen tuloksena ovat teesit, joiden perusteella opettaja on haastettu jatkuvaan oman näkemyksensä pohdintaan ja oman opetuksellisen filosofiansa etsintään.
Vankasti empiirisen tutkimuksen metodologinen perusta on hermeneuttis-fenomenologisessa tieteenfilosofiassa. Kiinnostavaa on sekä kokemus että merkitykset.
Tutkimus on kasvattajuuden merkitystä korostava puheenvuoro ja sen näkökulmia voidaan ottaa pohdittavaksi opettajakoulutuksessa, koulutuksen ja oppilaitosten toiminnan kehittämishankkeissa sekä työssäoppimisen kehittämisessä.
Ammattiin oppiminen on ihmisen kehittymistä persoonana. Hänen kokemuksensa ja merkityksenantonsa ovat perustava lähtökohta. Opettajalta vaaditaan rohkeutta saattaa ja päästää nuori ihminen kasvuun. Tämän pohdinta on elinikäistä opettajalle ja kasvattajalle.
