Vuonna 1966 Sakari Knuuttilan tullessa eduskuntaan oli toisen maailmansodan päättymisestä kulunut vasta 20 vuotta. Pula-aika oli väistymässä, mutta asuntopula erityisesti nuorten kohdalla oli todellisuutta. Asuttiin hyvin ahtaasti. Sosiaaliturva oli paljon nykyistä huonompi. Koulutuksen kohdalla elettiin kansakoulun aikaa. Terveydenhuoltojärjestelmä oli puuttellinen. Elettiin alemmalla elintasolla. Tietokoneaikaan siirryttiin kansalaisten tasolla paljon myöhemmin. Tunnelma oli kuitenkin, että mennään parempaa aikaa kohti.

Sosiaalidemokraattien vuoden 1966 vaalivoitto, 17 uutta kansanedustajaa ja vasemmistoenemmistöinen eduskunta, oli tuon ajan jytky. Erona vuoden 2011 vaaleihin oli sosiaalidemokraattien myönteinen asenne käyttää valtakirjoja yhteiskunnan rakentamiseen, kun valtaa on saatu. Yhteistyöllä on myös syntynyt tuloksia erityisesti jo ennen sotaa koetellussa punamultahallituksessa. Uudistettiin koululaitos, remontoitiin terveydenhuoltojärjestelmä, perustettiin uusia yliopistoja, niiden joukossa jo vuonna 1966 Jyväskylän yliopisto kasvatusopillisen korkeakoulun pohjalle. Kehitettiin eläkelainsäädäntöä, mukaan lukien uusi perhe-eläkelainsäädäntö, myös yrittäjiä koskien. Lesket ja orvot saivat lisää taloudellista turvaa. Liikenneturvaa parannettiin oleellisesti, Suomen tullessa Euroopan kärkisijoille. Uutta teollisuutta rakennettiin, erityisesti valtion teollisuutta tuettiin. Suomen Hallitusmuotoon otettiin perustuslaillinen oikeus työhön Sakari Knuuttilan aloitteen pohjalta.

Kuolemanrangaistus poistettiin myös sota-aikana 11. maana maailmassa. Kehittyneenä maana vuonna 1990 Suomi otti vihdoin osaltaan YK:n suosituksen mukaisesti vastuuta kehitysyhteistyöstä. Tärkeintä oli kuitenkin, että Suomi säilyi itsenäisenä maana lisäten ulkopoliittista liikkumavaraansa vakaana demokratiana.

Vastuu yhteiskunnasta on kullakin sukupolvella ajallaan. Sakari Knuuttilan ikäpolvi on vastuunsa kantanut ja kapula siirtyy nuoremmille muuttuvassa maailman tilanteessa.