Aluetieteen väitöskirjassa 'Articulated Spaces - Minorities in Regional Policy' on kaksi tarkastelun tasoa. Yleisemmällä tasolla seurataan aluepolitiikan muodostumista nykymuotoisen valtion tärkeäksi toimintaulottuvuudeksi sekä sitä, miten se on muuttunut. Koska aluepolitiikka on niin kiinteästi liittynyt toisen maailmansodan jälkeiseen yhteiskuntien rakennukseen ja hyvinvoinnin tavoitteeseen, sen muutoksen katsotaan kertovan myös itse valtiossa tapahtuvista muutoksista. Tältä osin työssä hyödynnetään aiempia aluepolitiikasta ja hyvinvointivaltiosta tehtyjä tutkimuksia, lainsäädäntötekstejä sekä muita virallisia dokumentteja. Erityisellä tasolla tutkimuksessa tarkastellaan kahden suomalaisen alueellisen vähemmistön, saamelaisten ja suomenruotsalaisten, aseman muutoksia Suomen aluepolitiikan 1990-luvun muutoksissa. Kiinnostuksen kohteena on paitsi aluepolitiikan yleiset muutokset, myös tiettyjen poliittis-hallinnollisten käytäntöjen julkilausumattomat sivuvaikutukset, toisin sanoen sellaiset vaikutukset jotka eivät liity tavoitteisiin joilla muutoksia perustellaan. Aluepolitiikassa tällaisina on työssä tarkasteltu aluepoliittiseen karttaan, toiminnan sisältöön sekä toimijoiden suhteisiin liittyviä muutoksia. Työssä keskeisenä teoreettisena käsitteenä kulkee 'artikuloitu tila', jolla kuvataan sekä edellä mainittuja kartografisia että toiminnan sisältöön liittyviä muutoksia. Käsitteenä 'artikuloitu tila' yhdistää nämä poliittis-hallinnollisten käytäntöjen kaksi ominaisuutta ja muistuttaa siitä, että kaikki ihmistoiminnassa näkyvä tila on periaatteessa 'tuotettua' - siitä neuvotellaan ja siitä tehdään poliittisia päätöksiä. Tällä erityisellä tasolla työssä on kaksi tapaustutkimusta, Lapin (läänin ja maakunnan) saamelaiset sekä Pohjanmaan (maakunnan) suomenruotsalaiset. Työssä on haastateltu näihin ryhmiin kuuluvia poliitikkoja, jotka ovat olleet mukana alueellisessa kehittämistoiminnassa. Menetelmiltään työ siis yhdistää kirjallisten lähteiden käytön haastattelututkimukseen. Tutkimus osoittaa aluepolitiikan muutosten kuvaavan valtion muutosta sekä taloudellisesta että väestönäkökulmasta. Kiristyvä kansainvälinen taloudellinen kilpailu pakottaa valtiot keskittämään voimavaransa toimintojen tasolla -välillisesti tämä näkyy myös kartalla. Toisaalta valtioiden heikentyvä mahdollisuus hallita taloutta näkyy myös muissa toiminnoissa. Valtioiden mahdollisuus jakaa avokätisesti hyvinvointia maan eri osiin mm. tarjoamalla kaikille yhtäläiset julkiset palvelut on näkyvästi heikentynyt. Tässä valtion liiketoimintojen yksityistämisellä on ollut oma roolinsa. Väestönäkökulmasta tämä on merkinnyt paitsi väestön muuttoliikettä keskusseuduille, myös valtion ja sen territorion suhteen muutosta. Palveluverkko ja infrastruktuuri ulotettiin maan eri osiin takaamaan valtion hallinta ja läsnäolo kaikkialla. Nyt sen supistamisen voidaan tulkita löyhentävän perinteistä valtio-kansa-territorio-liitosta. Erityisellä tasolla Pohjanmaan suomenruotsalaisten ja Lapin saamelaisten aseman vertailu aluepolitiikan muutosten osalta tuotti kaksi pääasiallista havaintoa. Aluepolitiikan näkökulmasta saamelaisten asema on kokenut enemmän ja negatiivisempia muutoksia kuin suomenruotsalaisten. Ensiksikin uusi aluepolitiikka korostaa paikallista ja alueellista vastuunkantoa, aloitteellisuutta ja neuvottelua enemmän kuin vanha. Näin ollen myös ristiriidat paikallistuvat. Saamelaiset ovat konkreettisesti havainneet tämän enemmistödemokratiaan perustuvassa päätöksenteossa. Toiseksi, haastatellut katsoivat saamelaisuuteen edelleen kuuluvan tietyn elinkeinoperustan, jota voidaan ylipäätänsä tukea aluepoliittisin toimenpitein. Pohjanmaan suomenruotsalaiset puolestaan ovat uudella aluepolitiikkakartalla vahvoja alueellisissa ja paikallisissa neuvotteluissa - ruotsinkieliset ja kaksikieliset, enemmistöltään ruotsinkieliset kunnat, ovat Pohjanmaan maakunnan erityispiirre. Haastatellut Pohjanmaan poliitikot myös katsoivat elinkeinoon liittyvien rannikkopohjalaisten erityispiirteiden olevan enemmänkin alueellisia kuin suomenruotsalaisuuteen sinänsä kuuluvia. Suomenruotsalaisuuden erityispiirrettä, kieltä, puolestaan turvataan ja kehitetään toisenlaisilla mekanismeilla kuin aluepolitiikalla. Pohjanmaan suomenruotsalaisten ongelmat aluepolitiikan osalta liittyivät näin ollen enemmän yleisen aluepolitiikan ongelmiin kuin saamelaisten. Tutkimuksessa kehitettiin alueiden teoreettisen tarkastelun ulottuvuutta ja tilan yhteiskunnalliseen tuottamiseen liittyvää käsitteistöä nimenomaan poliittis-hallinnollisten käytäntöjen näkökulmasta. Aluepolitiikassa käytetyt aluerajaukset eivät ole sen 'luonnollisempia' kuin itse valtionkaan. Vaikka aluerajausten kaikkien vaikutusten ennakkoarviointi on käytännössä mahdotonta, tulisi vähemmistöjen aseman analysointi jatkossa sisällyttää vastaavien uudistusten valmisteluprosessiin eräänä peruskysymyksenä. Tutkimus tuotti uutta tietoa myös vähemmistöjen ja valtion rakenteellisista suhteista.