Suomalainen koulujärjestelmä elää syvää murrosvaihetta. Monet yhteiskunnalliset muutostekijät kuten hajautuminen, polarisoituminen ja syrjäytyminen pakottavat etsimään uusia keinoja erilaisten oppilaiden kohtaamiseen ja heidän kasvunsa laaja-alaiseen tukemiseen. Tutkimuksessa selvitettiin ja mallinnettiin sitä, miten koulun toimijat jakoivat osaamistaan verkostoissa ja miten ne kehittyivät Hämeenlinnan seutukunnan Oppijan Tuen resurssikeskuksissa, jotka edustavat pedagogisesti verkostoituvaa toimintamallia. Oppijan Tuen syntymisen taustalla oli opettajien ja oppilashuollon erityistyöntekijöiden kasvava huoli yhä laajenevasta erityisopetuksen tarpeesta, yhä heterogeenisemmista luokista ja opettajien uupumisesta.
Verkostoitumisesta tukea kouluun
Verkostoitumisen ja osaamisen jakamisen osatekijöiksi erottuivat 1) yhteistyö, 2) vuorovaikutusta tukevat rakenteet ja 3) kollektiivinen asiantuntijuus. Yhteistyön muodot olivat toteutukseltaan vierailuja, yhteisiä kouluttautumistilaisuuksia ja vierailijaluentoja, jotka kaikki koettiin tärkeinä ja vahvistavina. Osaamista jaettiin onnistuneesti, kun Oppijan Tuen seudullinen pedagoginen verkosto, koordinaattori, pedagogiset tukihenkilöt, yhteiset seminaarit, keskustelufoorumit, vierailuluennot, koulutustilaisuudet ja vierailukäynnit tukivat toimintaa. Ne nähtiin tiedon välittämisen ja uusien toimintatapojen omaksumisen kannalta tärkeinä. Tunne kollektiivisesta asiantuntijuudesta merkitsi koulujen sisäisen, koulujen välisen ja moniammatillisen yhteistyön lisääntymistä sekä hallinnon rajojen rikkomista. Yhteisölliset työskentelytavat ja kohtaamiset kannustivat koulujen toimijoita työnsä kehittämiseen, mahdollistivat oman koulun toiminnan peilaamisen, arvioinnin ja koulun toimijoiden asiantuntijuuden näkyväksi tekemisen. Lisäksi alettiin havaita muiden pedagogista osaamista, keskustella avoimesti ja käsitellä työhön liittyviä ristiriitoja.
Verkoston syntymisen prosessi
Osaamisen jakamisen verkoston syntyä kuvattiin kolmevaiheisena prosessina. Ensimmäistä vaihetta luonnehdittiin yksittäisen koulun toimijoiden ratkaisujen etsimisen vaiheeksi, jossa pedagogiset kehittämistarpeet, oma osaaminen ja riittämättömyyden tunne tiedostettiin. Toista vaihetta määritti koulun toimintakulttuurin uudelleen arviointi. Rehtorin tuki ja rohkaistuminen oman osaamisen esille tuomiseen vahvistivat orastavien verkostojen kehittymistä. Kolmannessa vaiheessa verkostoitumisesta saadut kokemukset kannustivat jatkamaan koulun toimintakulttuurin muuttamista. Toimintakulttuuri oli muuttumassa entistä avoimemmaksi, kun taloudellinen tuki ja moniammatilliset tapaamiset mahdollistivat verkostojen rakentamisen.
Aineksia koulukulttuurin muutokseen
Yhteisölliseen työskentelyyn kannustaa erilaisten kumppanuuksien rakentaminen: lähialueen kumppanuuskoulut, joiden toimijat voivat tavata säännöllisesti toisiaan pedagogisten teemojen parissa, mentorointiryhmät tai -parit koulujen, kuntien tai seutukuntien sisällä tai yliopistojen ja koulujen yhteiset tutkimusprojektit, joiden avulla etsitään ja tuetaan verkostoiden syntymistä. Kumppanuuksien aloittamista voidaan helpottaa esimerkiksi koordinaattorin tuella, yhteisillä kouluttautumistilaisuuksilla tai opetusvelvollisuuden huojentamisella, jotta toimijoilla olisi todellisia mahdollisuuksia oman ammatillisuutensa laajentamiseen ja monipuolistamiseen. Uutta luovat pedagogiset ratkaisut tarvitsevat henkistä ja taloudellista tukea, tilaa ja aikaa, jotta käytännöt leviäisivät ja vakiintuisivat koulujen arkeen.
