Suomen asutun alueen kokonaispinta-ala on pienentynyt kahdeksan prosenttia vuosina 1970–2007. Samanaikaisesti väestömäärä on kasvanut 15 prosenttia, mikä on johtanut väestöntiheyden kohoamiseen. Maaseudun väestömäärä on pienentynyt noin 33 prosenttia. Maaseudun väestöntiheys oli 15,4 asukasta/km² vuonna 1970, vuonna 2007 se oli laskenut 11,3 asukkaaseen/neliökilometrillä. Tiheään asuttujen taajama-alueiden väestömäärä on kasvanut 42 prosenttia vuosina 1970–2007. Maaseutu- ja taajama-alueiden aluerakenteen kehitystrendit osoittavat, että harvaan asuttujen alueiden asutus ohenee myös tulevaisuudessa, mikä johtaa väistämättä joidenkin maaseutumaisten alueiden autioitumiseen. Asutuksen keskittyminen taajamiin johtaa epätasaiseen asutuksen kehitykseen.